*

Karl-Mikael Grimm Kovassa maailmassa tarvitaan pehmeitä arvoja

Älä osta sikaa säkissä, Stubb!

Viime aikoina on keskustelu transatlanttisesta kauppa- ja investointikumppanuudesta (TTIP) löytänyt tiensä päivänjärjestykseen. Sopimuksen tavoite olisi vähentää kauppaesteitä ja luoda talouskasvua. Sopimuksen ympärillä käyty keskustelu ja valmistelu jättää valitettavasti vielä paljon toivottavaa demokratian ja asianmukaisen oikeudenkäyntiperiaatteen kannalta.

 

Ensinnäkin on keskustelussa havaittavissa yksi käsitteellinen sekaannus. Sopimusta kutsutaan ”vapaakauppasopimukseksi”, eli sopimukseksi joka vapauttaisi kaupankäynnin eri maiden välillä. Kyseisen sopimuksen tavoite on kuitenkin korvata yksi säännöstelyn malli toisella, karsia tulleja ja tasoittaa eri alueiden välisiä standardeja. Syy tähän väärinymmärrykseen ja tahalliseen käsitehämäännykseen on oikeiston ja vasemmiston ideologinen asennoituminen kauppaesteisiin ja vapaakauppaan, joka on molemmin puolin ikään kuin sokea kokonaisuuskuvalle ja todellisten riskien arvioinnille.

 

Euroopan Unionin komission laskelmien mukaan tulee sopimuksen luoma kasvu olemaan vuodesta 2027 alkaen 0,5% vuodessa. Arvio perustuu osittain karsittujen tullien luomiin kauppaetuihin jne., ja osittain eurooppalaisten yritysjohtajien arvioihin. On uskaliasta, ellen sanoisi uhkarohkeaa, luoda luotettava arvio maailman- ja talouspoliittisesta tilanteesta vuodeksi 2027. Yritysjohtajien kuuleminen asiassa ja sopimuksen seurauksissa ei sinänsä ole väärin, heillä on oletettavasti luotettavaa osaamista kyseisessä asianhaarassa, mutta arvio uhkaa jäädä yksipuoliseksi.

 

Sopimuksen valmistelu on valitettavasti demokraattiselta näkökannalta ongelmallinen, kun valmistelu tapahtuu suljettujen ovien takana virkamiesvoimin, eivätkä kansalaiset saa saati voi ottaa poliittista kantaa kysymyksessä, mikä on ristiriidassa kaikkien demokraattisten perusperiaatteiden kanssa. Kysymys siitä, miten ”vapaakauppa-alueen” oikeudelliset kysymykset selvitetään, on yhä auki.

 

Kolmas ilmeinen ongelma on se, että keskustelu investointisuojasta ja TTIP:stä on surutta sulatettu toisiinsa. Investointisuoja itsessään ei ole ongelma, mutta ehdotettu ISDS- menettely omine ylikansallisine välituomioistuimineen uhkaa viedä lainsäädäntöoikeuden valtiolta monikansallisien yritysten käsiin.

 

Investointisuojan perimmäinen tavoite on periaatteessa ansiokas, mutta oikeus näyttäisi jäävän hyvin yksipuoliseksi ja sallisi oikeastaan vain yritysten puuttua valtioiden toimiin mutta ei kuitenkaan päinvastoin. Esimerkkinä voisi nimetä ruotsalaisen Vattenfall-yrityksen ja Saksan valtion välisen selkkauksen, jossa Vattenfall haastoi Saksan valtion oikeuteen koska se katsoi ydinvoimaa karsivan kansanäänestystuloksen vaikuttavan heidän elinkeinovapauteensa. Toinen kauhuesimerkki on tupakkayhtiö Philip Morrisin oikeudenkäynti Australian valtiota vastaan.

 

Se, että tälläkin hetkellä on toimivampia, todetusti tasa-arvoisempia tapoja hoitaa kansainvälisiä oikeudenkäyntejä ei sen sijaan saa mitään huomiota keskustelussa eikä valmistelussa (kuten esimerkiksi WTO:n sovitteleva ote valtionvälisissä kiistoissa).

 

Suomen pääministeri Alexander Stubb on useasti tullut esiin uskomuksensa tykö, että kävi miten kävi, on TTIP- tarinalla onnellinen loppu. Nyt ei sovi vain uskoa, nyt pitää myös jotakin tietää. Jäitä hattuun ja sassiin tarkkailemaan, kuinka oikeudenkäynnit hoituvat kyseisenlaatuisissa tapauksissa;  antakaa kansalaisille ja eurooppalaisille valtioille mahdollisuus nähdä valmisteluprosessien läpi ja osallistua niihin itse, ja luokaa luotettavat laskurit siitä miten sopimus todellisuudessa vaikuttaa taloudellisesti, sillä tämänhetkisessä asussaan on TTIP – valitettavasti - vain uusliberalistinen auvo ilman vakavia pyrkimyksiä aitoa vapaakauppaa kohti.

 

Karl-Mikael Grimm

 

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

0Suosittele

Kukaan ei vielä ole suositellut tätä kirjoitusta.

Toimituksen poiminnat