*

Karl-Mikael Grimm Kovassa maailmassa tarvitaan pehmeitä arvoja

Esteettömyys on ihmisoikeus

 

Suomessa on käynnissä normipurkutalkoot. Vanhoja sääntökahleita ollaan heittämässä pois. Vanhat määräykset ja lait eivät enää ole tarkoituksenmukaisia, vaan ne hidastavat menoa ja tuhoavat luovan pöhinän. Tai…? Onko sittenkin niin, että tiettyjä lakeja on syystäkin olemassa? Mietitäänpäs vähäsen.

Kirjoitan tällä kertaa yhdestä normipurkutoimenpiteestä – nimittäin esteettömyysmääräyksien lieventämisestä.

Perusteltuna esitetään, että esteettömyys lisää asuntorakentamisen kuluja merkittävästi. Väite esityksen takana on että esteettömyysnormien lieventäminen halventaa uudelleenrakentamista merkittävästi ja sen kautta luodaan halvempaa asumista.

Ympäristöministeriön selvityksessä vuodelta 2014 todetaan, että Helsingin alueella esteettömyyden rakentamisen minimikustannukset ovat kerrostalon kolmiossa 31 euroa per asuinneliömetri ja yksiössä 63 euroa per asuinneliömetri. Esteettömyysmääräyksistä aiheutuvat kustannukset ovat siis noin 1-2% tavallisista rakentamiskustannuksista.

Selvityksessä arvioitiin, että esteettömyydestä johtuvien WC- ja pesutilojen osuus pinta-alasta on noin 1-1,5 neliömetriä. Elämme onneksi kokeilu-Suomessa, missä esteettömyysmääräyksien lieventämistä on jo käytännössä kokeiltu. Jyväskylän yliopiston ylioppilaskunta (JYY) ja Keski-Suomen opiskelija-asuntosäätiö (KOAS) on osallistunut kokeiluun esteettömyysmääräysten lieventämisen hyötyjen selvittämiseksi.

Kokeilussa annettiin m.m. lupa poiketa esteettömyysmääräysten mukaisisa WC- ja pesutilojen esteettömyysstandardeista ja ovileveyden mitoituksista. Tarkasteltujen asuntojen WC- ja pesutilojen keskipinta-ala oli 3,5 neliömetriä. Vertailun vuoksi laskettujen JYY:n ja KOAS:n esteettömyysmääräysten mukaisten asuntojen WC- ja pesutilojen keskipinta-ala oli 4 neliömetriä. Lievempien määräysten mukaan tehdyt WC- ja pesutilat olivat täten keskimäärin puoli neliömetriä pienempiä kuin normaalikohteissa. Tätä pientä ja teoreettista 1-1,5 neliömetriä (tai 1-2% säästöä rakentamiskustannuksista) ei siis pystytty käytännössä toteuttamaan.

YK:n vammaissopimus asettaa rakentamista koskevalle esteettömyyssääntelylle tiettyjä reunaehtoja, jotka liittyvät erityisesti yhdenvertaiseen pääsyyn rakennuksiin ja kansalaisten mahdollisuuteen saada valita oma asuinpaikkansa. Tämän lisäksi Suomessa tavoitteena on, että 90% yli 75- vuotiaista asuisi tulevaisuudessa omassa kodissaan.

Suomessa on tällä hetkellä arviolta noin 300 000 esteetöntä asuntoa. Vuoteen 2030 mennessä

niitä tarvitaan väestön ikääntymisen vuoksi arviolta noin miljoona lisää. Kolmasosa tulevasta tarpeesta saadaan katetuksi, jos esteettömiä asuntoja rakennetaan nykyisten määräysten mukaisesti ja jos asuntokanta nousee nykytahdilla (eli n. 1-1,5% vuodessa). Kolmanneksen tästä tarpeesta saamme siis katettua korjausrakentamisella, joka on huomattavasti kalliimpaa ja vähentää asuntojen käyttöastetta huomattavasti enemmän kuin esteettömäksi uudelleen rakentamista. Voisimme siis ehkä säästää pennejä jo nyt, mutta tulevaisuudessa kustannukset tulevat iskemään kuin bumerangi takaraivoon.

On muistettava että esteetön rakentaminen ei ole ainoastaan niin sanottu ”vammaiskysymys”. Esimerkiksi rollaattoreilla ja lastenvaunuilla kulkeminen, ja jopa kauppakassien kuljettaminen on helpompaa talossa jossa liikkuminen on tehty esteettömäksi.

Esteettömyysrakentamisessa on kysymys siitä, pystymmekö viettämään vanhuutemme arvokkaasti omassa kodissamme. Annammeko vammaisille nuorille samat mahdollisuudet kasvaa aikuisuuteen omassa kodissa? Pystyykö liikuntarajoitteinen opiskelija muuttamaan opintojen ja unelmien perässä uuteen kaupunkiin?

Suomessa tavoite on, että jokaisella vanhuksella on mahdollisuus asua omassa kodissaan mahdollisimman pitkään, ja sen lisäksi Suomen on sitouduttava YK:n vammaissopimuksen ehtoihin. Vähemmistövaltuutetun lausunnon mukaan esteettömyysmääräyksien lieventäminen kohtaa hankaluuksia myös juridisesti perustuslain 6, 22 ja 80§:n sekä yhdenvertaisuuslain 5 ja 8§:n kanssa.

Vapaus valita oma asumispaikka on perusvapaus Suomessa, ja niin tulisi olla

tulevaisuudessakin. Asumispaikka, liikuntarajoite tai edes huonosti toteutettu politiikka ei saisi olla rajoite ihmisen mahdollisuudelle työskennellä, asua ja elää siellä missä itse haluaa.

Esteettömyyskysymys pitää nähdä tällaisena kysymyksenä: vapautena asua ja elää siellä missä itse toivoo.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

1Suosittele

Yksi käyttäjä suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelija

NäytäPiilota kommentit (2 kommenttia)

Juuso Hämäläinen

On varmaan niin, että tällaiset asiat eivät tule huomioiduiksi ilman asetettua pakkoa.

On kuitenkin mietittävä kuinka moni asunto tulee olemaan vanhuksen käytössä hautaan asti. Omakotitalot, joissa pääosa suomalaisista asuu edelleen, eivät ole niitä viimeisiä asuntoja monille. Kun menee heikkoon kuntoon niin on oltava koko ajan valvonnassa. Ei tule siitä mitään, että kotonaan kaatuneet vanhukset löydetään heikossa tilassa tai osa kuolleina. Kotihoito on myös sosiaalisesti heikko ratkaisu. Vanhukset kuolevat yksinäisyyteen, henkisesti ja fyysisesti.

Vanhoille tarvitaan edelleen omat asumismuotonsa. Niin kauan, kun iäkäs pystyy itse liikkumaan ja hän näkee, kuulee ja ymmärrys on tallella, hän pärjää kotona kuten kaikki muutkin. Mutta näiden perustoimintojen pettäessä on peli pelattu. Ainakin yksin kotona asuminen päättyy. Se on päätettävä siis.

Käyttäjän Karl-MikaelGrimm kuva
Karl-Mikael Grimm

Oikeassa olet, ehkä olemme menneet liian pitkään ajatellussa että koti aina on parras hoitopaikka vanhuksille. Toi 90% vanhuuksista asuu kotona tulee Stm;män ikääntymispolitiikkaan strategiasta, ja ei ole mitenkään minun hen.koht mielipide vaan yritys näyttää miten erilaiset poliittiset tavoitteet voi olla keskenään ristiriidassa.

Toimituksen poiminnat