Kotimaa http://jaga.puheenvuoro.uusisuomi.fi/taxonomy/term/2/all Mon, 23 Apr 2018 13:29:28 +0300 fi Maakunta- ja soteuudistus http://jounitirkkonen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/254284-maakunta-ja-soteuudistus <p>Tekeillä oleva hallituksen maakunta- ja soteuudistus on kolmen puolueen lehmänkauppa. Kokoomus haluaa yksityistää terveydenhoitopalvelut, Keskustapuolue haluaa lisää valtaa maakunnissa ja hallituksen kolmas puolue on valmis mihin vain. Tällä tavoin se voi säilyttää omat positionsa ja hillotolppansa. On sanomattakin selvää että näistä lähtökohdista tehtävät uudistukset eivät voi olla veronmaksajan edun mukaisia.</p><p>Maakuntavaalit pidetään näillä näkymin lokakuussa 2018. Koska Uudenmaan vaalipiiri on yksi yhtenäinen alue ja edustajat tullaan valitsemaan kunnan koon ja asukasluvun mukaan, niin tulevan maakuntavaltuuston edustajat&nbsp; Uudellamaalla valitaan lähinnä helsingistä, espoosta ja vantaalta. Tulevassa maakuntavaltuustossa ei ole yhtään keravalaista, järvenpääläistä, tuusulalaista tai hyvinkääläistä valtuutettua. Tämä jo sinällään on melkoinen demokratiavaje. On vielä huomioitava se että helsinkiläisiä tuskin kiinnostaa miten terveydenhoitopalvelut keravalla toimivat.</p><p>Minun kotikaupungissani keravalla verotuloista n. puolet menevät sosiaali- ja terveystoimelle. Maakuntauudistuksen jälkeen tuo summa menee maakuntahallinnolle. Käytännössä me siis annamme pois rahamme, päätösvallan ja työkalut joilla kunnanvaltuutetut tähän asti ovat voineet muokata kuntansa budjettia. Joitakin lakisääteisiä palveluita kunnille toki vielä jää. Tälläisiä ovat mm. kasvatus- ja opetustoimi. Maakuntauudistuksen jälkeen kunnanvaltuutetuille jääkin tehtäväksi lähinnä kiilloittaa oman kuntansa kilpeä ja piiloitella maakuntahallinnon selän takana. Suomalaisilla poliitikoilla on tästä jo toki pitkä kokemus, kun he ovat piiloitelleet Euroopan unionin selän takana ja todenneet äänestäjille että mitään ei voi tehdä koska EU päättää.</p><p>&nbsp;</p> Tekeillä oleva hallituksen maakunta- ja soteuudistus on kolmen puolueen lehmänkauppa. Kokoomus haluaa yksityistää terveydenhoitopalvelut, Keskustapuolue haluaa lisää valtaa maakunnissa ja hallituksen kolmas puolue on valmis mihin vain. Tällä tavoin se voi säilyttää omat positionsa ja hillotolppansa. On sanomattakin selvää että näistä lähtökohdista tehtävät uudistukset eivät voi olla veronmaksajan edun mukaisia.

Maakuntavaalit pidetään näillä näkymin lokakuussa 2018. Koska Uudenmaan vaalipiiri on yksi yhtenäinen alue ja edustajat tullaan valitsemaan kunnan koon ja asukasluvun mukaan, niin tulevan maakuntavaltuuston edustajat  Uudellamaalla valitaan lähinnä helsingistä, espoosta ja vantaalta. Tulevassa maakuntavaltuustossa ei ole yhtään keravalaista, järvenpääläistä, tuusulalaista tai hyvinkääläistä valtuutettua. Tämä jo sinällään on melkoinen demokratiavaje. On vielä huomioitava se että helsinkiläisiä tuskin kiinnostaa miten terveydenhoitopalvelut keravalla toimivat.

Minun kotikaupungissani keravalla verotuloista n. puolet menevät sosiaali- ja terveystoimelle. Maakuntauudistuksen jälkeen tuo summa menee maakuntahallinnolle. Käytännössä me siis annamme pois rahamme, päätösvallan ja työkalut joilla kunnanvaltuutetut tähän asti ovat voineet muokata kuntansa budjettia. Joitakin lakisääteisiä palveluita kunnille toki vielä jää. Tälläisiä ovat mm. kasvatus- ja opetustoimi. Maakuntauudistuksen jälkeen kunnanvaltuutetuille jääkin tehtäväksi lähinnä kiilloittaa oman kuntansa kilpeä ja piiloitella maakuntahallinnon selän takana. Suomalaisilla poliitikoilla on tästä jo toki pitkä kokemus, kun he ovat piiloitelleet Euroopan unionin selän takana ja todenneet äänestäjille että mitään ei voi tehdä koska EU päättää.

 

]]>
11 http://jounitirkkonen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/254284-maakunta-ja-soteuudistus#comments Kotimaa Maakuntauudistus Sote-uudistus Mon, 23 Apr 2018 10:29:28 +0000 Jouni Tirkkonen http://jounitirkkonen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/254284-maakunta-ja-soteuudistus
Hjalliksen ilkeä ongelma http://eijariitta.puheenvuoro.uusisuomi.fi/254283-hjalliksen-ilkea-ongelma <p>Yrittäjä&nbsp;<strong>Hjallis Harkimo</strong>&nbsp;meni politiikkaan tekemään aivan oikean havainnon: päätöksenteko ei ole tehokasta, ei etenkään sille, joka on tottunut toimimaan yrityselämässä. Siinä missä bisneksessä on välttämätöntä tehdä korjausliikkeet ennen kuin markkinat tekevät ne armottomalla tavalla, politiikkaa vaivaa käsittämätön uneliaisuus. Todettujakin virheitä saa vapaasti jatkaa, koska toisin kuin bisneksessä, niistä ei tarvitse kantaa henkilökohtaista vastuuta.&nbsp;</p><p>Hjallis tunnisti ongelman, mutta vielä en ole varma, onko hänellä hyvää teoriaa ongelman laadusta, ratkaisuista puhumattakaan. Sosiaalisen median parviälyn pelastavaan voimaan en usko &ndash; se on liian kasvotonta. Kaiken lisäksi ihmisten kuunteleminen ei ole mikään uusi idea. Myös Kokoomus vannoi sen nimeen niihin aikoihin, kun olin Kokoomuksen varapuheenjohtaja. Muistattehan: puolue, jolla on korvat. Vuoden 2007 vaaleissa kampanjaväline oli Kahvila Korva, eikä se ollut vain mainostemppu. Minulla on tallella monta hyvää puhetta, jossa olen motivoinut ideaa: on huonoa politiikkaa tietää valmiiksi ihmisten puolesta. Me sitouduimme kuuntelemaan kansaa.&nbsp;</p><p>Mitä sitten tapahtui? Kai valta tekee useimmat ajan kanssa röyhkeiksi, eikä Kokoomuskaan tuntunut olevan siltä suojassa, vaikka oppositiossa olimme puhuneet paljon nöyryyden tarpeesta. Hallitustaipaleella kiinnostus kuunteluun hiipui. Ja juuri siksi tarvitaan demokratiaa, että vallan paisuttamat päättäjät talutetaan paikoiltaan rauhallisesti pois.&nbsp;</p><p>Esitän nyt lyhyesti kaksi teoriaa, miksi politiikka on rikki.</p><p>Ensimmäinen syy on ns. ilkeiden ongelmien (a wicked problem) lisääntynyt määrä. Suomalaisissa poliittisissa piireissä käytetään myös käännöstä&nbsp;<em>pirulliset ongelmat</em>, mutta pidän&nbsp;<em>ilkeää ongelmaa</em>&nbsp;parempana muotoiluna. Käsitteen lanseerasi suunnitteluteoreetikko&nbsp;<strong>Horst Rittel</strong>&nbsp;(1973), joka yhdessä kollegansa&nbsp;<strong>Melvin Webberin</strong>&nbsp;kanssa kuvasi julkisen päätöksenteon kategoriaa, jossa rationaalinen ja optimaalinen ratkaisu oli vaikea saavuttaa.&nbsp;</p><p>Väitöskirjassani (2014, Helsingin yliopisto, ympäristöpolitiikka ja teor. filosofia) tutkin tuota ilkeän ongelman käsitettä ja kuvasin politiikan muuttunutta toimintaympäristöä. Käsittelemme yhä enemmän ongelmia, jotka ovat ilkeitä tai superilkeitä: eräänlaisia systeemisiä itseään ruokkivia ongelmavyyhtejä, jotka ovat moniulotteisia, joita on vaikea määritellä, jotka karkaavat käsistä ja jotka synnyttävät helposti uusia ongelmia, kun niitä pyrkii ratkaisemaan. Oudointa on, ettei välttämättä voida osoittaa edes pistettä, jossa ne lopulta on ratkaistu. Pääsyyt ilkeisiin ongelmiin ovat globalisaatiossa ja teknologian kehityksessä sekä informaation massiivisessa kasvussa: kaiken tapahtumisen kiihtyvässä vauhdissa, lisääntyvän vuorovaikutuksen, seurausvaikutusten ja takaisinkytkentöjen jatkuvassa kehässä. Poliitikkojen työpöydälle tulee yhä enemmän ongelmia, jotka ovat laadullisesti hyvin erilaisia kuin vaikkapa 70 vuotta sitten. Silti politiikan prosessit ja toimintatavat ovat säilyneet aika lailla entisellään. Politiikka on liian hidasta ja aseetonta. Omassa väitöksessäni keskityin ennen muuta ilmastokysymykseen.&nbsp;</p><p>Yritin kuvata niitä vaikeuksia, joita ilkeän ongelman väärinkäsitetty, hidastempoinen ja ympäröivään todellisuuteen nähden vanhentunut päätöksentekoproseduuri synnyttää, erityisesti poliittisessa ympäristössä, jota leimaa näennäinen avoimuus ja demokraattisuus.&nbsp;</p><p>Valtavasta muutoksesta huolimatta emme ole harjaantuneita hahmottamaan käsittelemiemme ongelmavyyhtien luonnetta vaan ratkomme helposti ilkeitä ongelmia perinteisin keinoin, niin sanottuina&nbsp;<em>kesyinä ongelmina</em>&nbsp;(a tame problem). Lopputulos voi tällöin olla entistä pahempi. Esimerkkejä ilkeistä ongelmista ovat vaikkapa terrorismin vastainen sota, biodiversiteettikato, jäteongelma, velkakriisi ja ilmastonmuutos.&nbsp;</p><p>Kun nyt Hjalliksen Liikekin nostaa esiin keskeisenä kysymyksenä ilmasto-ogelman, jään kiinnostuneena seuraamaan onko heillä antaa mitään enempää kuin vihreät ovat vuosikausia tehneet: Vihreiden poliittinen ratkaisumallihan kasvattaa päästöjä, koska he eivät ota huomioon päästöleikkausten globaaleja seurausvaikutuksia. Vaatiessaan Suomelta tiukkaa päästövähennyspolitiikkaa he edesauttavat maailman puhtaimman tuotannon alasajoa muka ilmastotekona. Ja kun maailmanmarkkinoilla suomalainen paperi tai teräs korvautuu esim. kiinalaisella, päästöt voivat olla moninkertaiset tuotantotonnia kohden. Yksi väitöskirjani löydöistä oli, että ilmastotoimien aikana EU oli kasvattanut kokonaispäästöjään: vaikka tuotannon päästöt oli saatu laskuun, lisääntynyt tuonti EU:n ulkopuolelta nollasi saavutukset.</p><p>Toinen politiikkaa rikkonut ilmiö on Euroopan Unionin päätöksenteon rakenne. Vaikka olen itse ollut europarlamentaarikko 15 vuoden ajan, pidin aina meppien valtaa kohtuuttoman suurena olemattomaan vastuuseen nähden. Siinä vallan kolmijaossa &ndash; komissio, parlamentti ja neuvosto &ndash; oli kaksi tahoa, joilla oli valtaa mutta ei varsinaista vastuuta äänestäjien edessä. Vain neuvosto eli jäsenmaiden ministerit joutuvat lainsäädäntöön sitoutuessaan myös miettimään, miten annettuihin tavoitteisiin päästään. Etenkin parlamentti voi huoletta lätkiä mitä tahansa hulluuksia minkäänlaisen vastuun sitä rajoittamatta. Valta ilman vastuuta on politiikkaa vakavasti vaarantava ilmiö.</p><p>Tästä on seurannut paljon pahaa. Asioista ei ylipäänsä keskustella oikeaan aikaan, silloin kun päätöksenteko todella tapahtuu. Muistan monta esimerkkiä: yritin turhaan herättää suomalaiset poliitikot ja toimittajat keskustelemaan vaikkapa päästökaupasta silloin, kun lainsäädäntöä tehtiin 2001-2003. Ei kiinnostanut. Mutta sitten kun valmis lainsäädäntö tuli jäsenmaiden parlamentin eteen implementoitavaksi, taisi <strong>Esko-Juhani Tennilä </strong>jyrähtää, ettei tämä näin voi mennä. Sitten Suomessa alettiin kiinnostua &ndash; mutta juna meni jo. On selvää, että tällainen aiheuttaa syvää turhautumista politiikkaan.&nbsp;</p><p>Poliitikot pakenevat systemaattisesti EU:n taakse piiloon: emmehän me näin tyhmiä ole, mutta EU vaatii. Oppositio jäsenmaissa saa hurjastella populistisesti, koska senkään ei tarvitse kantaa vastuuta.&nbsp;</p><p>Nykyisenkaltainen päätöksentekojärjestelmä tulisi muuttaa pian. Oma toiveeni on, että europarlamentti muodostuisi jäsenmaiden parlamentin jäsenistä, jotka vastaisivat työstään kansalliselle parlamentille. Silloin EU-lainsäädännöstä olisi pakko keskustella eduskunnassa silloin kun sitä tehdään. Vastuu lopputuloksesta olisi niin oppositiolla kuin hallituksellakin. Epärealistisia hulluuksia ei voisi esittää, koska tavoitteisiin pääsemisestä ei kukaan voisi luistella pakoon. Voi miten se tervehdyttäisi politiikkaa.&nbsp;</p> Yrittäjä Hjallis Harkimo meni politiikkaan tekemään aivan oikean havainnon: päätöksenteko ei ole tehokasta, ei etenkään sille, joka on tottunut toimimaan yrityselämässä. Siinä missä bisneksessä on välttämätöntä tehdä korjausliikkeet ennen kuin markkinat tekevät ne armottomalla tavalla, politiikkaa vaivaa käsittämätön uneliaisuus. Todettujakin virheitä saa vapaasti jatkaa, koska toisin kuin bisneksessä, niistä ei tarvitse kantaa henkilökohtaista vastuuta. 

Hjallis tunnisti ongelman, mutta vielä en ole varma, onko hänellä hyvää teoriaa ongelman laadusta, ratkaisuista puhumattakaan. Sosiaalisen median parviälyn pelastavaan voimaan en usko – se on liian kasvotonta. Kaiken lisäksi ihmisten kuunteleminen ei ole mikään uusi idea. Myös Kokoomus vannoi sen nimeen niihin aikoihin, kun olin Kokoomuksen varapuheenjohtaja. Muistattehan: puolue, jolla on korvat. Vuoden 2007 vaaleissa kampanjaväline oli Kahvila Korva, eikä se ollut vain mainostemppu. Minulla on tallella monta hyvää puhetta, jossa olen motivoinut ideaa: on huonoa politiikkaa tietää valmiiksi ihmisten puolesta. Me sitouduimme kuuntelemaan kansaa. 

Mitä sitten tapahtui? Kai valta tekee useimmat ajan kanssa röyhkeiksi, eikä Kokoomuskaan tuntunut olevan siltä suojassa, vaikka oppositiossa olimme puhuneet paljon nöyryyden tarpeesta. Hallitustaipaleella kiinnostus kuunteluun hiipui. Ja juuri siksi tarvitaan demokratiaa, että vallan paisuttamat päättäjät talutetaan paikoiltaan rauhallisesti pois. 

Esitän nyt lyhyesti kaksi teoriaa, miksi politiikka on rikki.

Ensimmäinen syy on ns. ilkeiden ongelmien (a wicked problem) lisääntynyt määrä. Suomalaisissa poliittisissa piireissä käytetään myös käännöstä pirulliset ongelmat, mutta pidän ilkeää ongelmaa parempana muotoiluna. Käsitteen lanseerasi suunnitteluteoreetikko Horst Rittel (1973), joka yhdessä kollegansa Melvin Webberin kanssa kuvasi julkisen päätöksenteon kategoriaa, jossa rationaalinen ja optimaalinen ratkaisu oli vaikea saavuttaa. 

Väitöskirjassani (2014, Helsingin yliopisto, ympäristöpolitiikka ja teor. filosofia) tutkin tuota ilkeän ongelman käsitettä ja kuvasin politiikan muuttunutta toimintaympäristöä. Käsittelemme yhä enemmän ongelmia, jotka ovat ilkeitä tai superilkeitä: eräänlaisia systeemisiä itseään ruokkivia ongelmavyyhtejä, jotka ovat moniulotteisia, joita on vaikea määritellä, jotka karkaavat käsistä ja jotka synnyttävät helposti uusia ongelmia, kun niitä pyrkii ratkaisemaan. Oudointa on, ettei välttämättä voida osoittaa edes pistettä, jossa ne lopulta on ratkaistu. Pääsyyt ilkeisiin ongelmiin ovat globalisaatiossa ja teknologian kehityksessä sekä informaation massiivisessa kasvussa: kaiken tapahtumisen kiihtyvässä vauhdissa, lisääntyvän vuorovaikutuksen, seurausvaikutusten ja takaisinkytkentöjen jatkuvassa kehässä. Poliitikkojen työpöydälle tulee yhä enemmän ongelmia, jotka ovat laadullisesti hyvin erilaisia kuin vaikkapa 70 vuotta sitten. Silti politiikan prosessit ja toimintatavat ovat säilyneet aika lailla entisellään. Politiikka on liian hidasta ja aseetonta. Omassa väitöksessäni keskityin ennen muuta ilmastokysymykseen. 

Yritin kuvata niitä vaikeuksia, joita ilkeän ongelman väärinkäsitetty, hidastempoinen ja ympäröivään todellisuuteen nähden vanhentunut päätöksentekoproseduuri synnyttää, erityisesti poliittisessa ympäristössä, jota leimaa näennäinen avoimuus ja demokraattisuus. 

Valtavasta muutoksesta huolimatta emme ole harjaantuneita hahmottamaan käsittelemiemme ongelmavyyhtien luonnetta vaan ratkomme helposti ilkeitä ongelmia perinteisin keinoin, niin sanottuina kesyinä ongelmina (a tame problem). Lopputulos voi tällöin olla entistä pahempi. Esimerkkejä ilkeistä ongelmista ovat vaikkapa terrorismin vastainen sota, biodiversiteettikato, jäteongelma, velkakriisi ja ilmastonmuutos. 

Kun nyt Hjalliksen Liikekin nostaa esiin keskeisenä kysymyksenä ilmasto-ogelman, jään kiinnostuneena seuraamaan onko heillä antaa mitään enempää kuin vihreät ovat vuosikausia tehneet: Vihreiden poliittinen ratkaisumallihan kasvattaa päästöjä, koska he eivät ota huomioon päästöleikkausten globaaleja seurausvaikutuksia. Vaatiessaan Suomelta tiukkaa päästövähennyspolitiikkaa he edesauttavat maailman puhtaimman tuotannon alasajoa muka ilmastotekona. Ja kun maailmanmarkkinoilla suomalainen paperi tai teräs korvautuu esim. kiinalaisella, päästöt voivat olla moninkertaiset tuotantotonnia kohden. Yksi väitöskirjani löydöistä oli, että ilmastotoimien aikana EU oli kasvattanut kokonaispäästöjään: vaikka tuotannon päästöt oli saatu laskuun, lisääntynyt tuonti EU:n ulkopuolelta nollasi saavutukset.

Toinen politiikkaa rikkonut ilmiö on Euroopan Unionin päätöksenteon rakenne. Vaikka olen itse ollut europarlamentaarikko 15 vuoden ajan, pidin aina meppien valtaa kohtuuttoman suurena olemattomaan vastuuseen nähden. Siinä vallan kolmijaossa – komissio, parlamentti ja neuvosto – oli kaksi tahoa, joilla oli valtaa mutta ei varsinaista vastuuta äänestäjien edessä. Vain neuvosto eli jäsenmaiden ministerit joutuvat lainsäädäntöön sitoutuessaan myös miettimään, miten annettuihin tavoitteisiin päästään. Etenkin parlamentti voi huoletta lätkiä mitä tahansa hulluuksia minkäänlaisen vastuun sitä rajoittamatta. Valta ilman vastuuta on politiikkaa vakavasti vaarantava ilmiö.

Tästä on seurannut paljon pahaa. Asioista ei ylipäänsä keskustella oikeaan aikaan, silloin kun päätöksenteko todella tapahtuu. Muistan monta esimerkkiä: yritin turhaan herättää suomalaiset poliitikot ja toimittajat keskustelemaan vaikkapa päästökaupasta silloin, kun lainsäädäntöä tehtiin 2001-2003. Ei kiinnostanut. Mutta sitten kun valmis lainsäädäntö tuli jäsenmaiden parlamentin eteen implementoitavaksi, taisi Esko-Juhani Tennilä jyrähtää, ettei tämä näin voi mennä. Sitten Suomessa alettiin kiinnostua – mutta juna meni jo. On selvää, että tällainen aiheuttaa syvää turhautumista politiikkaan. 

Poliitikot pakenevat systemaattisesti EU:n taakse piiloon: emmehän me näin tyhmiä ole, mutta EU vaatii. Oppositio jäsenmaissa saa hurjastella populistisesti, koska senkään ei tarvitse kantaa vastuuta. 

Nykyisenkaltainen päätöksentekojärjestelmä tulisi muuttaa pian. Oma toiveeni on, että europarlamentti muodostuisi jäsenmaiden parlamentin jäsenistä, jotka vastaisivat työstään kansalliselle parlamentille. Silloin EU-lainsäädännöstä olisi pakko keskustella eduskunnassa silloin kun sitä tehdään. Vastuu lopputuloksesta olisi niin oppositiolla kuin hallituksellakin. Epärealistisia hulluuksia ei voisi esittää, koska tavoitteisiin pääsemisestä ei kukaan voisi luistella pakoon. Voi miten se tervehdyttäisi politiikkaa. 

]]>
26 http://eijariitta.puheenvuoro.uusisuomi.fi/254283-hjalliksen-ilkea-ongelma#comments Kotimaa Mon, 23 Apr 2018 10:14:23 +0000 Eija-Riitta Korhola http://eijariitta.puheenvuoro.uusisuomi.fi/254283-hjalliksen-ilkea-ongelma
Missä savua, siellä Venäjä http://rikukeski-rauska.puheenvuoro.uusisuomi.fi/254248-missa-savua-siella-venaja <p>Totalitarismiin kuljetaan vapaudesta luopumisen kautta. Joskus vapaus on puolinaista. Kuusikymmentäluvun vasemmistoradikalismissa yksilötason vapautumiseen kuului &ndash; ainakin meillä Suomessa &ndash; poliittista ahdasmielisyyttä, johtajavaltaisuutta ja neuvostojärjestelmän ihailua. Vapautuminen tapahtui silmät ummessa.</p><p>Historia osoittaa, että yhteiskunnallisen rakennemuutoksen ja taloudellisen epävarmuuden aikana ihminen luopuu helpommin vapaudestaan. Näköalattomuus johtaa alistumiseen ja kriittisen ajattelun vaimentumiseen.</p><p>Kansainvälisen tilanteen valossa näyttää siltä kuin eläisimme sekä vapaudesta että totuudesta luopumisen aikakautta.</p><p>Ehkä räikeimmän oppitunnin nykyajan valheiden valkopesusta saadaan tarkastelemalla Venäjän toimintaa kansainvälisessä politiikassa. Mikäli uskomme Venäjän ulkoministeri Lavrovia, tiedämme ettei Venäjä ole osapuolena Itä-Ukrainan sodassa eikä Venäjä pudottanut MH17 matkustajakonetta. Venäjä ei myöskään myrkyttänyt Skripaleja.</p><p>Venäjän narratiivin mukaan se, että on savua ja vähän tultakin ei vielä tarkoita, että olisi tulipalo. Todistustaakka on lännellä ja totuuden ylituomarina toimii Venäjä. Toiminnallaan Venäjä muistuttaa kulottajaa. Roihuavan metsäpalon sytyttämisen sijaan Venäjä tuuhastaa vastapuolen metsää pikku hiljaa. Tuho on yhtä totaalista, mutta vaikeammin havaittavaa ja hitaammin toteutettavaa.</p><p>Tähän saakka Venäjä on minimaalisella panoksella saavuttanut maksimaalisia tuloksia. Krimin ja Itä-Ukrainan ohella Venäjä on saanut sotilaallista jalansijaa Syyriasta. Informaatiovaikuttamisella Venäjä on pystynyt heikentämään EU:n yhtenäisyyttä. Aloite ja etu ovat jatkuvasti Venäjällä, sillä demokraattisiin päätöksentekomekanismeihin sidottuna länsi tulee jatkuvasti askeleen - kaksi perässä pohtien pitäisikö liennyttää vain lisätä pakotteita.</p><p>Lännen epäröinti on tehnyt Venäjästä suuremman kuin se oikeasti onkaan. Helppojen voittojen myötä Venäjä on ajautumassa sille samalle tielle, jolle eräs keskieurooppalainen sivistysvaltio hairahtui 30-luvulla. Myös tuo valtio koki tulleensa kaltoinkohdelluksi. Myös tuon valtion yhtenäisyyttä rakennettiin viholliskuvien, vähemmistöjen sortamisen ja oppositiovoimien nujertamisen kautta. Myös tuolla valtiolla oli &rdquo;legitiimejä&rdquo; turvallisuusintressejä, jotka lännessä liian kauan hyväksyttiin oikeutettuina ja kohtuullisina. Rajoja ei asetettu, koska länsi oli liian heikko, liian epäyhtenäinen ja liian epäröivä.</p><p>Vuoden 1938 Münchenin kokouksen opetus on, että jatkuva myöntyväisyys voi johtaa juuri siihen, mikä halutaan välttää. Syyriassa tehty ohjusisku oli tarpeellinen muistutus sekä Vladimir Putinille että Bašar al-Assadille siitä, että sodankäynnissä on sääntöjä, joita kaikkien on noudatettava.</p><p>Maantieteellisestä sijainnistamme huolimatta &ndash; tai pikemminkin sijaintimme takia &ndash; emme voi tuudittautua tuuhastajan totuuteen ja vilpittömyyteen. Totuus ei löydy idän ja lännen välistä eikä turvallisuutemme parane silmiä ummistamalla.<br />&nbsp;</p><p>Riku Keski-Rauska</p><p>fil. tri., erikoistutkija</p><p>Espoo</p><div class="field field-type-number-integer field-field-first-published"> <div class="field-items"> <div class="field-item odd"> 0 </div> </div> </div> Totalitarismiin kuljetaan vapaudesta luopumisen kautta. Joskus vapaus on puolinaista. Kuusikymmentäluvun vasemmistoradikalismissa yksilötason vapautumiseen kuului – ainakin meillä Suomessa – poliittista ahdasmielisyyttä, johtajavaltaisuutta ja neuvostojärjestelmän ihailua. Vapautuminen tapahtui silmät ummessa.

Historia osoittaa, että yhteiskunnallisen rakennemuutoksen ja taloudellisen epävarmuuden aikana ihminen luopuu helpommin vapaudestaan. Näköalattomuus johtaa alistumiseen ja kriittisen ajattelun vaimentumiseen.

Kansainvälisen tilanteen valossa näyttää siltä kuin eläisimme sekä vapaudesta että totuudesta luopumisen aikakautta.

Ehkä räikeimmän oppitunnin nykyajan valheiden valkopesusta saadaan tarkastelemalla Venäjän toimintaa kansainvälisessä politiikassa. Mikäli uskomme Venäjän ulkoministeri Lavrovia, tiedämme ettei Venäjä ole osapuolena Itä-Ukrainan sodassa eikä Venäjä pudottanut MH17 matkustajakonetta. Venäjä ei myöskään myrkyttänyt Skripaleja.

Venäjän narratiivin mukaan se, että on savua ja vähän tultakin ei vielä tarkoita, että olisi tulipalo. Todistustaakka on lännellä ja totuuden ylituomarina toimii Venäjä. Toiminnallaan Venäjä muistuttaa kulottajaa. Roihuavan metsäpalon sytyttämisen sijaan Venäjä tuuhastaa vastapuolen metsää pikku hiljaa. Tuho on yhtä totaalista, mutta vaikeammin havaittavaa ja hitaammin toteutettavaa.

Tähän saakka Venäjä on minimaalisella panoksella saavuttanut maksimaalisia tuloksia. Krimin ja Itä-Ukrainan ohella Venäjä on saanut sotilaallista jalansijaa Syyriasta. Informaatiovaikuttamisella Venäjä on pystynyt heikentämään EU:n yhtenäisyyttä. Aloite ja etu ovat jatkuvasti Venäjällä, sillä demokraattisiin päätöksentekomekanismeihin sidottuna länsi tulee jatkuvasti askeleen - kaksi perässä pohtien pitäisikö liennyttää vain lisätä pakotteita.

Lännen epäröinti on tehnyt Venäjästä suuremman kuin se oikeasti onkaan. Helppojen voittojen myötä Venäjä on ajautumassa sille samalle tielle, jolle eräs keskieurooppalainen sivistysvaltio hairahtui 30-luvulla. Myös tuo valtio koki tulleensa kaltoinkohdelluksi. Myös tuon valtion yhtenäisyyttä rakennettiin viholliskuvien, vähemmistöjen sortamisen ja oppositiovoimien nujertamisen kautta. Myös tuolla valtiolla oli ”legitiimejä” turvallisuusintressejä, jotka lännessä liian kauan hyväksyttiin oikeutettuina ja kohtuullisina. Rajoja ei asetettu, koska länsi oli liian heikko, liian epäyhtenäinen ja liian epäröivä.

Vuoden 1938 Münchenin kokouksen opetus on, että jatkuva myöntyväisyys voi johtaa juuri siihen, mikä halutaan välttää. Syyriassa tehty ohjusisku oli tarpeellinen muistutus sekä Vladimir Putinille että Bašar al-Assadille siitä, että sodankäynnissä on sääntöjä, joita kaikkien on noudatettava.

Maantieteellisestä sijainnistamme huolimatta – tai pikemminkin sijaintimme takia – emme voi tuudittautua tuuhastajan totuuteen ja vilpittömyyteen. Totuus ei löydy idän ja lännen välistä eikä turvallisuutemme parane silmiä ummistamalla.
 

Riku Keski-Rauska

fil. tri., erikoistutkija

Espoo

]]>
35 http://rikukeski-rauska.puheenvuoro.uusisuomi.fi/254248-missa-savua-siella-venaja#comments Kotimaa Hybridisodankäynti Suomen ulkopoliittinen asema Syyria Turpo Sun, 22 Apr 2018 14:40:33 +0000 Riku Keski-Rauska http://rikukeski-rauska.puheenvuoro.uusisuomi.fi/254248-missa-savua-siella-venaja
Vuorovaikutus on avain http://mikaeljungner.puheenvuoro.uusisuomi.fi/254220-vuorovaikutus-on-avain <p>Vuorovaikutus on ihmiselle lajityypillinen tapa ratkaista yhdessä ongelmia, jotka ylittävät yhden ihmisen kyvyt. Vuorovaikutus tarkoittaa eri näkökulmien yhteensovittamista tavalla, jossa eri näkökulmat otetaan huomioon ja jossa ratkaisu löytyy eri näkökulmien väliltä.</p><p>&nbsp;</p><p>Parhaimmillaan tämä näkyy tieteessä, jossa on vakiintunut toimintakulttuuri tieteelliselle vuorovaikutukselle.</p><p>&nbsp;</p><p>Myös politiikassa on toimintakulttuuri vuorovaikutukselle. Valitettavasti se ei nyt toimi. Kun sanotaan että politiikka on rikki, on kyse tarkemmin siitä, että vuorovaikutus politiikassa on rikki. Maailman muutos on antanut tilaa uudenlaiselle vuorovaikutukselle, johon ihmiset, yritykset ja kansalaisjärjestöt ovat osittain jo tarttuneet, mutta johon politiikka ei ole vielä kyennyt.</p><p>&nbsp;</p><p>Miksi?</p><p>&nbsp;</p><p>Tärkein syy on tapa, jolla puolueet on rakennettu. Puolue on samanmielisten yhteisö, joka pyrkii yhdessä parantamaan maailmaa. Samanmielisyys vähentää vuorovaikutusta eri näkökulmien välillä. Tämä ei ollut ongelma 1900-luvulla. Nyt, monimutkaisemmassa maailmassa, se on ongelma.</p><p>&nbsp;</p><p>Toki puolueissa on eri näkökulmia. Ne eivät kuitenkaan pääse vuorovaikutukseen, koska yleensä kulloinenkin puolueen johto määrittelee sen oikean linjan. Eri mieltä olevat ovat usein hiljaa, koska johdon haastaminen johtaa ongelmiin, ei vuorovaikutukseen. Osuvin esimerkki lienee Helsingin pormestari Jan Vapaavuori. Hänen sote-avauksensa eivät johda avoimeen keskusteluun. Pikemminkin hänet pyritään tyrmäämään valtapelin keinoin.</p><p>&nbsp;</p><p>Periaatteessa olisi mahdollista, että vuorovaikutus tapahtuisi puolueiden välillä. Tuo vaatisi avointa kuuntelemista, toisen näkemyksen kunnioittamista ja vilpitöntä halua löytää yhteinen näkökulma. Tämä on sitä mitä kansanedustaja Antero Vartia yrittää. Kun seuraa poliittista keskustelua, Vartia on alakynnessä. Piikittely, vinoilu ja tahallinen väärinymmärrys ovat tällä hetkellä poliittisen keskustelun valtavirtaa. Se on myrkkyä vuorovaikutukselle.&nbsp;</p><p>&nbsp;</p><p>Toinen ongelma on politiikkaan osallistuvien määrän lasku. Tällä hetkellä politiikassa toimii arviolta puolet siitä väestä mitä politiikan piirissä toimi 90-luvulla. Kyse ei ole siis jäsenistä vaan erityisesti aktiivisesti toimivista jäsenistä. Monen puolueen kenttä on käytännössä keskustelun kannalta kuollut, jäljellä on vain vaaliorganisaatio. Se ei pahemmin keskustele tai vuorovaikuta, se lähinnä julistaa ja manipuloi. Toki tässäkin yritetään uutta. Puoluesihteeri Anton Rönnholm on saanut SDPssä työryhmätyön käyntiin. Toivottavasti Antonin hanke onnistuu.</p><p>&nbsp;</p><p>Mitä sitten pitäisi tehdä?</p><p>&nbsp;</p><p>Avain parempaan politiikkaan on lisätä ja parantaa politiikan vuorovaikutusta. Tämä tarkoittaa käytännössä, että&nbsp;</p><p>a) on alusta vuorovaikutukselle verkossa, jossa keskenään erimieliset ovat vuorovaikutuksessa keskenään</p><p>b) vähennetään poliittisen aatetotuuden painoarvoa argumentoinnissa&nbsp;</p><p>c) keskitytään konkreettisiin ongelmiin&nbsp;</p><p>d) annetaan enemmän tilaa asiantuntemukselle&nbsp;</p><p>d) avataan uusia polkuja ihmisille osallistua sekä vuorovaikutukseen että päätöksentekoon</p><p>e) vaalitaan toista kunnioittavaa ja avointa keskustelukulttuuria</p><p>&nbsp;</p><p>Parempi vuorovaikutus politiikassa voidaan saavuttaa sekä uudistamalla nykyisiä puolueita että tuomalla rinnalle jotain uutta. Parhaimmillaan tehdään molemmat.</p><div class="field field-type-number-integer field-field-first-published"> <div class="field-items"> <div class="field-item odd"> 0 </div> </div> </div> Vuorovaikutus on ihmiselle lajityypillinen tapa ratkaista yhdessä ongelmia, jotka ylittävät yhden ihmisen kyvyt. Vuorovaikutus tarkoittaa eri näkökulmien yhteensovittamista tavalla, jossa eri näkökulmat otetaan huomioon ja jossa ratkaisu löytyy eri näkökulmien väliltä.

 

Parhaimmillaan tämä näkyy tieteessä, jossa on vakiintunut toimintakulttuuri tieteelliselle vuorovaikutukselle.

 

Myös politiikassa on toimintakulttuuri vuorovaikutukselle. Valitettavasti se ei nyt toimi. Kun sanotaan että politiikka on rikki, on kyse tarkemmin siitä, että vuorovaikutus politiikassa on rikki. Maailman muutos on antanut tilaa uudenlaiselle vuorovaikutukselle, johon ihmiset, yritykset ja kansalaisjärjestöt ovat osittain jo tarttuneet, mutta johon politiikka ei ole vielä kyennyt.

 

Miksi?

 

Tärkein syy on tapa, jolla puolueet on rakennettu. Puolue on samanmielisten yhteisö, joka pyrkii yhdessä parantamaan maailmaa. Samanmielisyys vähentää vuorovaikutusta eri näkökulmien välillä. Tämä ei ollut ongelma 1900-luvulla. Nyt, monimutkaisemmassa maailmassa, se on ongelma.

 

Toki puolueissa on eri näkökulmia. Ne eivät kuitenkaan pääse vuorovaikutukseen, koska yleensä kulloinenkin puolueen johto määrittelee sen oikean linjan. Eri mieltä olevat ovat usein hiljaa, koska johdon haastaminen johtaa ongelmiin, ei vuorovaikutukseen. Osuvin esimerkki lienee Helsingin pormestari Jan Vapaavuori. Hänen sote-avauksensa eivät johda avoimeen keskusteluun. Pikemminkin hänet pyritään tyrmäämään valtapelin keinoin.

 

Periaatteessa olisi mahdollista, että vuorovaikutus tapahtuisi puolueiden välillä. Tuo vaatisi avointa kuuntelemista, toisen näkemyksen kunnioittamista ja vilpitöntä halua löytää yhteinen näkökulma. Tämä on sitä mitä kansanedustaja Antero Vartia yrittää. Kun seuraa poliittista keskustelua, Vartia on alakynnessä. Piikittely, vinoilu ja tahallinen väärinymmärrys ovat tällä hetkellä poliittisen keskustelun valtavirtaa. Se on myrkkyä vuorovaikutukselle. 

 

Toinen ongelma on politiikkaan osallistuvien määrän lasku. Tällä hetkellä politiikassa toimii arviolta puolet siitä väestä mitä politiikan piirissä toimi 90-luvulla. Kyse ei ole siis jäsenistä vaan erityisesti aktiivisesti toimivista jäsenistä. Monen puolueen kenttä on käytännössä keskustelun kannalta kuollut, jäljellä on vain vaaliorganisaatio. Se ei pahemmin keskustele tai vuorovaikuta, se lähinnä julistaa ja manipuloi. Toki tässäkin yritetään uutta. Puoluesihteeri Anton Rönnholm on saanut SDPssä työryhmätyön käyntiin. Toivottavasti Antonin hanke onnistuu.

 

Mitä sitten pitäisi tehdä?

 

Avain parempaan politiikkaan on lisätä ja parantaa politiikan vuorovaikutusta. Tämä tarkoittaa käytännössä, että 

a) on alusta vuorovaikutukselle verkossa, jossa keskenään erimieliset ovat vuorovaikutuksessa keskenään

b) vähennetään poliittisen aatetotuuden painoarvoa argumentoinnissa 

c) keskitytään konkreettisiin ongelmiin 

d) annetaan enemmän tilaa asiantuntemukselle 

d) avataan uusia polkuja ihmisille osallistua sekä vuorovaikutukseen että päätöksentekoon

e) vaalitaan toista kunnioittavaa ja avointa keskustelukulttuuria

 

Parempi vuorovaikutus politiikassa voidaan saavuttaa sekä uudistamalla nykyisiä puolueita että tuomalla rinnalle jotain uutta. Parhaimmillaan tehdään molemmat.

]]>
55 http://mikaeljungner.puheenvuoro.uusisuomi.fi/254220-vuorovaikutus-on-avain#comments Kotimaa Sun, 22 Apr 2018 09:32:40 +0000 Mikael Jungner http://mikaeljungner.puheenvuoro.uusisuomi.fi/254220-vuorovaikutus-on-avain
Liike Nyt ennakoi mahdollista perustuslakikriisiä http://anttirautiainen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/254208-liike-nyt-ennakoi-mahdollista-perustuslakikriisia <p>Hjallis Harkimo on taitava liikemies, mutta huono politiikan tiimipelaaja. Hän ei saanut hankkeeseensa lainkaan muita kansanedustajia, vain pari kaikkialle itsensä änkeävää huomiohaukkaa. Uuden projektin mahdollisuudet päästä seuraavaan eduskuntaan ovat heikot, ainoa vaalipiiri jossa heitä voi onnistaa on Uusimaa, jossa piilotettu äänikynnys on matalin ja eduskuntaan pääsemiseen riittää 3% äänistä. Tuskin onnistaa sielläkään.</p><p>On silti oireellista, että kaikki kolme suurta oikeistopuoluetta hajosivat tällä vaalikaudella. Keskustasta irtaantui kansalaispuolue, perussuomalaisista sininen tulevaisuus ja kokoomuksesta Liike Nyt. En ennusta yhdellekään uusista viritelmistä pitkää poliittista tulevaisuutta. Mutta näitä hankkeita tulee seuraamaan uusia yrittäjiä, ja Suomen puoluekenttä tulee pirstoutumaan entisestään. Näin, koska politiikkaan valikoituu ihmisiä jotka leikkivät mielumin intiaanipäällikköä kuin intiaania, ja ihmisiä joilla on ylisuuret kuvitelmat omasta etevyydestään. Ennen pitkää jotkin uudet puolueprojektit tulevat menestymään, koska puolueiden pirstoutuminen on sisäänrakennettu Suomen vaalijärjestelmään.</p><p>Maissa joissa on enemmistövaalijärjestelmä (kuten Yhdysvalloissa ja Iso-Britanniassa), puolueiden määrää rajoittaa että edustajan on saatava vaalipiiristään eniten ääniä. Vaalipiirikohtainen piilotettu äänikynnys on siis usein yli 40%. Maissa joissa on suhteellinen vaalitapa (kuten Suomessa), on yleensä kansallinen äänikynnys jotta puolueiden määrä ei kasvaisi liian suureksi. Suomessa on vain vaalipiirikohtainen piilotettu äänikynnys, koska vaalipiirien edustajien määrä on rajoitettu. Tämä ei kuitenkaan estä sellaista puoluejärjestelmän pirstoutumista jossa eri alueilla äänestetään eri puolueita.</p><p>Teoriassa Suomen eduskunnassa voisi olla yhtä monta puoluetta kun siellä on kansanedustajia. Käytännössä jo 10-15 eduskuntapuoluetta merkitsisi, että enemmistöhallitusten muodostaminen olisi tuskallista, ja että hallitukset hajoaisivat nopeasti.</p><p>Puoluekentän hajanaisuutta mittaamaan on valtiotieteessä kehitetty matemattinen suure, &rdquo;<a href="https://en.wikipedia.org/wiki/Effective_number_of_parties">puolueiden efektiivinen lukumäärä</a>&rdquo;(toinen käsitteen keksijöistä on suomalainen lääketieteen tutkija Markku Laakso, jolla opiskeli ennen uraansa valtiotieteitä). <a href="https://whogoverns.eu/party-systems/effective-number-of-parties/">Täältä</a> löytyy laskelmat eri maiden puolueiden efektiivisestä lukumäärästä eri aikakausina, kiinnostava on alempi taulukko joka mittaa puolueiden määrää parlamentissa. Suomen edellä kaaviossa on lähinnä maita, jotka ovat ajautuneet vakaviin edustusjärjestelmän kriiseihin:</p><p>&nbsp;</p><ul><li><p>Saksan Weimarin tasavalta.</p></li><li><p>Ranskan neljäs tasavalta.</p></li><li><p>Belgia, jossa politiikka on ollut pitkiä aikoja halvaantunut kieliriitojen vuoksi.</p></li><li><p>Viron ja Latvian ensimmäiset tasavallat, joissa puoluejärjestelmän pirstaloituminen johti diktatuuriin.</p></li><li><p>30-luvun Espanja, joka ajautui sisällissotaan ja diktatuuriin.</p></li><li><p>20-luvun Puola, joka myöskin ajautui diktatuuriin.</p></li><li><p>Ukraina, joka on nykyään Euroopan epävakain valtio.</p></li></ul><p>&nbsp;</p><p>Lisäksi kaaviossa on Venäjä, jossa vahva presidentti-instituutio on pitänyt pakan kasassa vaikka puoluejärjestelmä on ollut pirstaloitunut. Ainoat listatut vakaat parlamettivetoiset järjestelmät joissa puoluejärjestelmä on Suomea pirstaloituneempi ovat sotaa edeltävä Tšekkoslovakia (joka kuitenkin sittemmin hajosi kahtia) ja Alankomaat.</p><p>Matematiikan puolesta näyttää siltä, että Suomen puoluejärjestelmä on mahdoton. Kuinka se on voinut pysyä nykyisenlaisena jo 100 vuoden ajan ilman vakavaa perustuslakikriisiä? Selitys on ollut vahva presidentinvalta. Kun Suomen puoluejärjestelmä ajautui vakavaan kriisiin 50-luvulla ja lähes kaikki puolueet hajosivat, Kekkonen otti ohjat käsiinsä hän hajotteli eduskuntia ja nimitteli vähemmistöhallituksia miten tahtoi presidenttiytensä loppuun asti. Suomen vuoden 1999 perustuslaki-uudistus kuitenkin eliminoi presidentiltä nämä keinot.</p><p>Vuoden 1999 perustuslaki luotiin olosuhteissa, joissa oletettiin pitkäikäisten enemmistöhallitusten tulleen jäädäkseen, vaikka niistä oli kokemusta vain 20 vuoden ajalta. Uskon, että tämä aikakausi on nyt tullut päätökseen. Siitä oli selviä viitteitä jo Stubbin hallituksen aikana ja Sipilän aikana hajaannus on vain kasvanut. Liike Nyt on uusin merkki tästä kehityksestä.</p><p>Pidemmän päälle suomalaisella parlamentarismilla on kaksi vaihtoehtoa: jonkinlaisen äänikynnyksen asettaminen tai paluu presidenttivetoiseen järjestelmään. Pidän ensimmäistä epätodennäköisenä, jo siksikin, että jo 5% kansallinen äänikynnys eliminoisi RKP:n ja sitä myötä 90% suomenruotsalaisten valtakunnallisista poliitikoista pois eduskuntaan osallistumisesta. Lisäksi jälkimmäisestä on Suomessa pitkä kokemus, ja presidentti-instituutio on suosittu. Siispä veikkaan, että 20 vuoden päästä presidentin valtaoikeudet on palautettu vuotta 1999 edeltävälle tolalle.</p><p>Luonnollisesti itse pidän parlamenttivetoista järjestelmää demokraattisempana kuin presidenttivetoista, siispä se on myös pienempi paha (jos näiden kahden väliltä olisi pakko valita). Presidentti-instituutio on mielestäni monarkialta haiskahtava anakronismi joka tulisi lakkauttaa. Mutta se nyt vain on niin, että parlamenttivetoinen järjestelmä Suomen nykyisellä vaalitavalla on liian hyvä nykyisille, ja kaikille tulevillekin poliitikoille. He tulevat tuhoamaan sen, yksi Hjallis kerrallaan.</p><p>Antti Rautiainen</p><p>&nbsp;</p><p>&nbsp;</p><p>&nbsp;</p><p>&nbsp;</p><p>&nbsp;</p><p>&nbsp;</p><p>&nbsp;</p><p>&nbsp;</p><p>&nbsp;</p><p>&nbsp;</p><p>&nbsp;</p><p>&nbsp;</p><div class="field field-type-number-integer field-field-first-published"> <div class="field-items"> <div class="field-item odd"> 0 </div> </div> </div> Hjallis Harkimo on taitava liikemies, mutta huono politiikan tiimipelaaja. Hän ei saanut hankkeeseensa lainkaan muita kansanedustajia, vain pari kaikkialle itsensä änkeävää huomiohaukkaa. Uuden projektin mahdollisuudet päästä seuraavaan eduskuntaan ovat heikot, ainoa vaalipiiri jossa heitä voi onnistaa on Uusimaa, jossa piilotettu äänikynnys on matalin ja eduskuntaan pääsemiseen riittää 3% äänistä. Tuskin onnistaa sielläkään.

On silti oireellista, että kaikki kolme suurta oikeistopuoluetta hajosivat tällä vaalikaudella. Keskustasta irtaantui kansalaispuolue, perussuomalaisista sininen tulevaisuus ja kokoomuksesta Liike Nyt. En ennusta yhdellekään uusista viritelmistä pitkää poliittista tulevaisuutta. Mutta näitä hankkeita tulee seuraamaan uusia yrittäjiä, ja Suomen puoluekenttä tulee pirstoutumaan entisestään. Näin, koska politiikkaan valikoituu ihmisiä jotka leikkivät mielumin intiaanipäällikköä kuin intiaania, ja ihmisiä joilla on ylisuuret kuvitelmat omasta etevyydestään. Ennen pitkää jotkin uudet puolueprojektit tulevat menestymään, koska puolueiden pirstoutuminen on sisäänrakennettu Suomen vaalijärjestelmään.

Maissa joissa on enemmistövaalijärjestelmä (kuten Yhdysvalloissa ja Iso-Britanniassa), puolueiden määrää rajoittaa että edustajan on saatava vaalipiiristään eniten ääniä. Vaalipiirikohtainen piilotettu äänikynnys on siis usein yli 40%. Maissa joissa on suhteellinen vaalitapa (kuten Suomessa), on yleensä kansallinen äänikynnys jotta puolueiden määrä ei kasvaisi liian suureksi. Suomessa on vain vaalipiirikohtainen piilotettu äänikynnys, koska vaalipiirien edustajien määrä on rajoitettu. Tämä ei kuitenkaan estä sellaista puoluejärjestelmän pirstoutumista jossa eri alueilla äänestetään eri puolueita.

Teoriassa Suomen eduskunnassa voisi olla yhtä monta puoluetta kun siellä on kansanedustajia. Käytännössä jo 10-15 eduskuntapuoluetta merkitsisi, että enemmistöhallitusten muodostaminen olisi tuskallista, ja että hallitukset hajoaisivat nopeasti.

Puoluekentän hajanaisuutta mittaamaan on valtiotieteessä kehitetty matemattinen suure, ”puolueiden efektiivinen lukumäärä”(toinen käsitteen keksijöistä on suomalainen lääketieteen tutkija Markku Laakso, jolla opiskeli ennen uraansa valtiotieteitä). Täältä löytyy laskelmat eri maiden puolueiden efektiivisestä lukumäärästä eri aikakausina, kiinnostava on alempi taulukko joka mittaa puolueiden määrää parlamentissa. Suomen edellä kaaviossa on lähinnä maita, jotka ovat ajautuneet vakaviin edustusjärjestelmän kriiseihin:

 

  • Saksan Weimarin tasavalta.

  • Ranskan neljäs tasavalta.

  • Belgia, jossa politiikka on ollut pitkiä aikoja halvaantunut kieliriitojen vuoksi.

  • Viron ja Latvian ensimmäiset tasavallat, joissa puoluejärjestelmän pirstaloituminen johti diktatuuriin.

  • 30-luvun Espanja, joka ajautui sisällissotaan ja diktatuuriin.

  • 20-luvun Puola, joka myöskin ajautui diktatuuriin.

  • Ukraina, joka on nykyään Euroopan epävakain valtio.

 

Lisäksi kaaviossa on Venäjä, jossa vahva presidentti-instituutio on pitänyt pakan kasassa vaikka puoluejärjestelmä on ollut pirstaloitunut. Ainoat listatut vakaat parlamettivetoiset järjestelmät joissa puoluejärjestelmä on Suomea pirstaloituneempi ovat sotaa edeltävä Tšekkoslovakia (joka kuitenkin sittemmin hajosi kahtia) ja Alankomaat.

Matematiikan puolesta näyttää siltä, että Suomen puoluejärjestelmä on mahdoton. Kuinka se on voinut pysyä nykyisenlaisena jo 100 vuoden ajan ilman vakavaa perustuslakikriisiä? Selitys on ollut vahva presidentinvalta. Kun Suomen puoluejärjestelmä ajautui vakavaan kriisiin 50-luvulla ja lähes kaikki puolueet hajosivat, Kekkonen otti ohjat käsiinsä hän hajotteli eduskuntia ja nimitteli vähemmistöhallituksia miten tahtoi presidenttiytensä loppuun asti. Suomen vuoden 1999 perustuslaki-uudistus kuitenkin eliminoi presidentiltä nämä keinot.

Vuoden 1999 perustuslaki luotiin olosuhteissa, joissa oletettiin pitkäikäisten enemmistöhallitusten tulleen jäädäkseen, vaikka niistä oli kokemusta vain 20 vuoden ajalta. Uskon, että tämä aikakausi on nyt tullut päätökseen. Siitä oli selviä viitteitä jo Stubbin hallituksen aikana ja Sipilän aikana hajaannus on vain kasvanut. Liike Nyt on uusin merkki tästä kehityksestä.

Pidemmän päälle suomalaisella parlamentarismilla on kaksi vaihtoehtoa: jonkinlaisen äänikynnyksen asettaminen tai paluu presidenttivetoiseen järjestelmään. Pidän ensimmäistä epätodennäköisenä, jo siksikin, että jo 5% kansallinen äänikynnys eliminoisi RKP:n ja sitä myötä 90% suomenruotsalaisten valtakunnallisista poliitikoista pois eduskuntaan osallistumisesta. Lisäksi jälkimmäisestä on Suomessa pitkä kokemus, ja presidentti-instituutio on suosittu. Siispä veikkaan, että 20 vuoden päästä presidentin valtaoikeudet on palautettu vuotta 1999 edeltävälle tolalle.

Luonnollisesti itse pidän parlamenttivetoista järjestelmää demokraattisempana kuin presidenttivetoista, siispä se on myös pienempi paha (jos näiden kahden väliltä olisi pakko valita). Presidentti-instituutio on mielestäni monarkialta haiskahtava anakronismi joka tulisi lakkauttaa. Mutta se nyt vain on niin, että parlamenttivetoinen järjestelmä Suomen nykyisellä vaalitavalla on liian hyvä nykyisille, ja kaikille tulevillekin poliitikoille. He tulevat tuhoamaan sen, yksi Hjallis kerrallaan.

Antti Rautiainen

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

]]>
10 http://anttirautiainen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/254208-liike-nyt-ennakoi-mahdollista-perustuslakikriisia#comments Kotimaa Hjallis Harkimo Liike nyt Perustuslaki Puoluejärjestelmä Vaalitapa Sun, 22 Apr 2018 06:21:38 +0000 Antti Rautiainen http://anttirautiainen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/254208-liike-nyt-ennakoi-mahdollista-perustuslakikriisia
Politiikka on antiikkinen keksintö, jota sietääkin uudistaa http://sannigrahn-laasonen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/254202-politiikka-on-antiikkinen-keksinto-jota-sietaakin-uudistaa <p>Raikasta ja tervetullutta, että politiikan toimintatapoja halutaan uudistaa. Ajatukset kuulostavat tutuilta. Kun äänestysaktiivisuuden lasku jo itsessään uhkaa demokratian toteutumista, olisi vastuutonta olla pohtimatta innostavia tapoja saada ihmisten ääni kuulumaan paremmin. Kokoomus haluaa lisätä avoimuutta ja viedä politiikkaa sinne, missä ihmiset ovat muutenkin. Haluamme, että Kokoomus on avoin kansanliike, jossa pääsee vaikuttamaan, ideoimaan ja käymään keskustelua. Siksi meillä on kehitetty ja kehitteillä verkostoja, alustoja ja muita moderneja osallistumisen tapoja.</p><p>Samalla puolustamme demokratiaa. Se on kirjaimellisesti antiikkinen keksintö, mutta kiistämättä paras keksitty yhteiskuntajärjestys. Demokratia vaatii toteutuakseen ihmisten osallisuutta ja osallistumista, siksi sitä on jatkuvasti kehitettävä täyttämään tärkeän tehtävänsä. Demokratiassa arvokasta &ndash; ja samalla vaikeinta &ndash; on yhteistyö ja erilaisten mielipiteiden yhteensovittaminen.</p><p>Lapsuudessani isäni jäi aina suustaan kiinni kauppareissuilla. Hän tuntee paljon ihmisiä. Hän opetti, että kannattaa elää &rdquo;leveällä rintamalla&rdquo;. Sosiaalitieteissä puhutaan siitä, ettei ihmisten välille saisi muodostua liian pitkää sosiaalista etäisyyttä, joka voi johtaa empatiakuiluun. Kun ei tunne, ei välttämättä osaa asettua toisen ihmisen asemaan, tuntea myötätuntoa ja empatiaa. Lukemisesta ei turhaan sanota, että se avaa maailmoja. Se auttaa kuvittelemaan, miltä toisen maailmasta käsin tuntuu.</p><p>Politiikassa kuplautuminen on riski. Olisi tärkeää joka päivä elää sillä tavalla leveällä rintamalla, että kykenisi ymmärtämään, miksi ajattelemme asioista eri tavalla. Jokainen tulee omista taustoistaan ja kokemusmaailmoistaan. Näitä oman maailman näköaloja pitäisi joka päivä yrittää kasvattaa ja pitää mieli avoimena uuden oppimiselle. Tässä itsellänikin on vielä paljon opittavaa.</p><p>Usein itsekin toivoisin, että politiikka reagoisi nopeammin, että päätöksiä syntyisi nopeammin, että saataisiin enemmän aikaan. Olen toistellut, että jos olisi vain minusta kiinni, perhevapaauudistus olisi jo tehty, yritystuet uudistettu. Vaan kun se ei ole vain minusta tai Kokoomuksesta kiinni, ei politiikka koskaan ole. Usein silloin saadaan aikaan, kun ihmiset pääsevät mukaan vaikuttamaan, kun yhteinen ymmärrys kasvaa ja löytyy.</p><p>Päättäjän vastuu on iso. Poliitikon roolissa vaaditaan itsenäisyyttä suhteessa eturyhmiin. On uskallettava päättää myös asioista, joita moni vastustaa. Emme voi ryhtyä säätämään lakeja klikkausten perusteella. Poliittisessa prosessissa jokaisella äänellä on oltava mahdollisuus tulla kuulluksi, mutta lopulta kuitenkaan harkintaa, eri argumenttien punnintaa ja kansanedustajan tai ministerin poliittista vastuuta ei voi ulkoistaa. Toivottavasti sellaista ei kukaan kuvittelekaan.</p><p>Samaan aikaan korostuu yhteistyö, se on tulosten edellytys. Optimistina ajattelen, että Hjalliksen lähdöstä seurannut keskustelu saattaa jopa olla pieni kunnianpalautus politiikalle: yhteistyön ja erilaisten mielipiteiden yhteensovittamisen arvo huomattiin pitkästä aikaa.</p><p>Ehkä käytävä keskustelu auttaa uudistamaan puolueita siten, että demokratian legitimiteetti vahvistuu. Pidetään mielet avoimina.</p><p>&nbsp;</p> Raikasta ja tervetullutta, että politiikan toimintatapoja halutaan uudistaa. Ajatukset kuulostavat tutuilta. Kun äänestysaktiivisuuden lasku jo itsessään uhkaa demokratian toteutumista, olisi vastuutonta olla pohtimatta innostavia tapoja saada ihmisten ääni kuulumaan paremmin. Kokoomus haluaa lisätä avoimuutta ja viedä politiikkaa sinne, missä ihmiset ovat muutenkin. Haluamme, että Kokoomus on avoin kansanliike, jossa pääsee vaikuttamaan, ideoimaan ja käymään keskustelua. Siksi meillä on kehitetty ja kehitteillä verkostoja, alustoja ja muita moderneja osallistumisen tapoja.

Samalla puolustamme demokratiaa. Se on kirjaimellisesti antiikkinen keksintö, mutta kiistämättä paras keksitty yhteiskuntajärjestys. Demokratia vaatii toteutuakseen ihmisten osallisuutta ja osallistumista, siksi sitä on jatkuvasti kehitettävä täyttämään tärkeän tehtävänsä. Demokratiassa arvokasta – ja samalla vaikeinta – on yhteistyö ja erilaisten mielipiteiden yhteensovittaminen.

Lapsuudessani isäni jäi aina suustaan kiinni kauppareissuilla. Hän tuntee paljon ihmisiä. Hän opetti, että kannattaa elää ”leveällä rintamalla”. Sosiaalitieteissä puhutaan siitä, ettei ihmisten välille saisi muodostua liian pitkää sosiaalista etäisyyttä, joka voi johtaa empatiakuiluun. Kun ei tunne, ei välttämättä osaa asettua toisen ihmisen asemaan, tuntea myötätuntoa ja empatiaa. Lukemisesta ei turhaan sanota, että se avaa maailmoja. Se auttaa kuvittelemaan, miltä toisen maailmasta käsin tuntuu.

Politiikassa kuplautuminen on riski. Olisi tärkeää joka päivä elää sillä tavalla leveällä rintamalla, että kykenisi ymmärtämään, miksi ajattelemme asioista eri tavalla. Jokainen tulee omista taustoistaan ja kokemusmaailmoistaan. Näitä oman maailman näköaloja pitäisi joka päivä yrittää kasvattaa ja pitää mieli avoimena uuden oppimiselle. Tässä itsellänikin on vielä paljon opittavaa.

Usein itsekin toivoisin, että politiikka reagoisi nopeammin, että päätöksiä syntyisi nopeammin, että saataisiin enemmän aikaan. Olen toistellut, että jos olisi vain minusta kiinni, perhevapaauudistus olisi jo tehty, yritystuet uudistettu. Vaan kun se ei ole vain minusta tai Kokoomuksesta kiinni, ei politiikka koskaan ole. Usein silloin saadaan aikaan, kun ihmiset pääsevät mukaan vaikuttamaan, kun yhteinen ymmärrys kasvaa ja löytyy.

Päättäjän vastuu on iso. Poliitikon roolissa vaaditaan itsenäisyyttä suhteessa eturyhmiin. On uskallettava päättää myös asioista, joita moni vastustaa. Emme voi ryhtyä säätämään lakeja klikkausten perusteella. Poliittisessa prosessissa jokaisella äänellä on oltava mahdollisuus tulla kuulluksi, mutta lopulta kuitenkaan harkintaa, eri argumenttien punnintaa ja kansanedustajan tai ministerin poliittista vastuuta ei voi ulkoistaa. Toivottavasti sellaista ei kukaan kuvittelekaan.

Samaan aikaan korostuu yhteistyö, se on tulosten edellytys. Optimistina ajattelen, että Hjalliksen lähdöstä seurannut keskustelu saattaa jopa olla pieni kunnianpalautus politiikalle: yhteistyön ja erilaisten mielipiteiden yhteensovittamisen arvo huomattiin pitkästä aikaa.

Ehkä käytävä keskustelu auttaa uudistamaan puolueita siten, että demokratian legitimiteetti vahvistuu. Pidetään mielet avoimina.

 

]]>
15 http://sannigrahn-laasonen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/254202-politiikka-on-antiikkinen-keksinto-jota-sietaakin-uudistaa#comments Kotimaa Sat, 21 Apr 2018 17:15:34 +0000 Sanni Grahn-Laasonen http://sannigrahn-laasonen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/254202-politiikka-on-antiikkinen-keksinto-jota-sietaakin-uudistaa
Hjallista kannattaa kuunnella http://vilhelmjunnila.puheenvuoro.uusisuomi.fi/254191-hjallista-kannattaa-kuunnella <p><strong>Harry &rdquo;Hjallis&rdquo; Harkimon</strong> ero Kokoomuksesta kirvoitti entisen puolueensa ja lehdistön puntaroimaan hänen persoonaansa siinä määrin, että varsinainen asia on vaarassa unohtua.&nbsp;Harkimon pääviesti oli, etteivät ihmiset enää tunne voivansa vaikuttaa itseään koskeviin päätöksiin. Uskon, että enemmistö kansalaisista jakaa tämän huolenaiheen. Valitettavasti vanhojen puolueiden edustajat suhtautuivat viestiin yllättävän ylimielisesti ja kokivat helpommaksi iskeä suoraan persoonaan ja arvostella Harkimoa ties miksi yksinpurjehtijaksi ja yhteistyökyvyttömäksi henkilöksi.</p><p>Kokoomuksen puheenjohtaja <strong>Petteri Orpo</strong> kiirehti julistamaan, että kaikesta huolimatta heillä päätetään asioista yhdessä. Jos tämä pitäisi paikkansa, tuskin sitä näyttävästi erikseen korostettaisiin. Asioihin perehtyneet ymmärtävät, että varsinainen päätösvalta jakaantuu puolueiden puheenjohtajille ja ministerivaliokunnan vastuulle. Eduskuntaryhmien rooli keskeisissä asioissa on valitettavan usein toimia vain kumileimasimena. Tästä Orpo tuskin haluaa laajempaa keskustelua.</p><p>Harkimon &rdquo;Liike nyt&rdquo; esittääkin rakentavansa alustan vuorovaikutukselle, joka vähentäisi aatteiden ja vanhakantaisten rakenteiden merkitystä. Oli &rdquo;Hjalliksesta&rdquo; mitä mieltä tahansa niin tässä asiassa häntä kannattaa kuunnella. Poliittisen keskustelun alustana liikkeellä on potentiaalia. Edellinen keskustelunavaus tuli perussuomalaisia lähellä olevasta liikkeestä Hommaforumin vaikutuksella. Toisaalta Harkimon liike ilmoittaa ilmastonmuutoksen keskeiseksi huolenaiheeksi ja pitävänsä jokaisesta huolta. Tällaiset teemat eivät vaikuta kummoiselta vaihtoehdolta vanhoihin puolueisiin verrattuna. Uudet viestintäkanavat eivät ole haaste pelkästään vanhoille puolueorganisaatoille vaan myös perinteisen median edustajilla on ollut vaikeuksia suhtautua uuteen kehitykseen. Rooli vallan vahtikoirana onkin saanut syvempiä ja arveluttavampia merkityksiä.</p><p>Lähes välittömästi Harkimon lehdistötilaisuuden jälkeen <strong>Ben Zyskowicz</strong> ilmoitti olevansa huolissaan, että nyt <strong>Antti Rinteestä</strong> (sd.) saattaa tulla pääministeri. Suunniteltu liike, jolla keskustelun kääntäminen ikävistä ja kansalaisia arveluttavista asioista saatiin helposti puolueen kannatusta kasvattavaan &rdquo;pääministerikilpailuun&rdquo;. &nbsp;Kannattaa kuitenkin huomioida, että <strong>Paavo Lipposen</strong> aikakaudesta alkaen SDP:n politiikka ei ole juuri mitenkään eronnut Kokoomuksen vastaavasta. Kysymys ei ole siitä, että sosialidemokraatit olisivat muuttuneet oikeistolaisemmaksi vaan siitä, että Orpon ja muutaman aiemman puheenjohtajan johdolla Kokoomuksen tekemää politiikkaa ei ole erottanut sosialidemokratiasta. Samanlaista kehitys on Tanskaa lukuun ottamatta ollut muissakin Pohjoismaissa. Markkinatalouden kannattajat ovat vuosia kokeneet jääneensä alakynteen velanottoon ja sosiaaliperusteiseen maahanmuuttoon liberaalisesti suhtautuvassa, vihervasemmistolaista perhepolitiikkaa tekevässä ja &rdquo;Sari-sairaanhoitajasta&rdquo; huolissaan olevassa puolueessa. Markkinatalouden kannattajat ovat aiheesta huolissaan ja sen vuoksi ainakin taloudellisesti riippumaton Harkimo on valmis ottamaan riskin kantaakseen.</p><p>Kokoomuksen verkkouutisissa olevassa Orpon haastattelussa nostetaan esiin Harkimon venäjäyhteydet, joka vaikuttaa läpinäkyvältä lokaamiskeinolta, koska tähän saakka niitä ei ole ongelmaksi koettu. Suomessa on kaksi käytössä olevaa keinoa vaikuttaa ihmisen uskottavuuteen, ensimmäinen on rasismi ja toinen on Venäjä. Jos Harkimon venäjäyhteydet olisivat oikea ongelma, ei venäjäntaitoisesta <strong>Kai Mykkäsestä</strong> olisi koskaan tullut ministeriä. Hän on sentään ollut pankkitehtävissä Pietarissa ja kävi arveluttavan Aleksanteri-instituutin maisterikoulua. Harkimo sai edellisissä eduskuntavaaleissa yli kaksi kertaa enemmän ääniä kuin ministeri Mykkänen. Ironian huipentumana Mykkänen kirjoitti Twitterissä kannattavansa kaikkia uuden liikkeen periaatteita.</p><p>Harkimon liikkeellä näyttää olevan pitkäntähtäimen suunnitelma. Vetoamalla sitoutumattomuuteen siihen saadaan mukaan ihmisiä kaikista puolueista ja kun joukkovoima kasvaa, on vain ajan kysymys, koska ryhmittymä rekisteröidään ja se alkaa asettaa ehdokkaita yleisiin vaaleihin. Tätä sosialidemokratiaan ja &rdquo;Pro business&rdquo; -ajattelutapaan urautunut Orpo ja muut vanhojen puolueiden edustajat pelkäävät. Orpolla on muitakin ongelmia kuin Harkimo. Esimerkiksi <strong>Jan Vapaavuori</strong>, <strong>Susanna Koski</strong>, <strong>Wille Rydman</strong> ja <strong>Elina Lepomäki</strong> ovat osoittaneet kykynsä itsenäiseen ajatteluun.</p><p>Kaikenlainen tuuletus ummehtuneita rakenteita kohtaan on tervetullutta. Hjallista kannattaa kuunnella, sillä jokerikortti on vielä käyttämättä.</p><div class="field field-type-number-integer field-field-first-published"> <div class="field-items"> <div class="field-item odd"> 0 </div> </div> </div> Harry ”Hjallis” Harkimon ero Kokoomuksesta kirvoitti entisen puolueensa ja lehdistön puntaroimaan hänen persoonaansa siinä määrin, että varsinainen asia on vaarassa unohtua. Harkimon pääviesti oli, etteivät ihmiset enää tunne voivansa vaikuttaa itseään koskeviin päätöksiin. Uskon, että enemmistö kansalaisista jakaa tämän huolenaiheen. Valitettavasti vanhojen puolueiden edustajat suhtautuivat viestiin yllättävän ylimielisesti ja kokivat helpommaksi iskeä suoraan persoonaan ja arvostella Harkimoa ties miksi yksinpurjehtijaksi ja yhteistyökyvyttömäksi henkilöksi.

Kokoomuksen puheenjohtaja Petteri Orpo kiirehti julistamaan, että kaikesta huolimatta heillä päätetään asioista yhdessä. Jos tämä pitäisi paikkansa, tuskin sitä näyttävästi erikseen korostettaisiin. Asioihin perehtyneet ymmärtävät, että varsinainen päätösvalta jakaantuu puolueiden puheenjohtajille ja ministerivaliokunnan vastuulle. Eduskuntaryhmien rooli keskeisissä asioissa on valitettavan usein toimia vain kumileimasimena. Tästä Orpo tuskin haluaa laajempaa keskustelua.

Harkimon ”Liike nyt” esittääkin rakentavansa alustan vuorovaikutukselle, joka vähentäisi aatteiden ja vanhakantaisten rakenteiden merkitystä. Oli ”Hjalliksesta” mitä mieltä tahansa niin tässä asiassa häntä kannattaa kuunnella. Poliittisen keskustelun alustana liikkeellä on potentiaalia. Edellinen keskustelunavaus tuli perussuomalaisia lähellä olevasta liikkeestä Hommaforumin vaikutuksella. Toisaalta Harkimon liike ilmoittaa ilmastonmuutoksen keskeiseksi huolenaiheeksi ja pitävänsä jokaisesta huolta. Tällaiset teemat eivät vaikuta kummoiselta vaihtoehdolta vanhoihin puolueisiin verrattuna. Uudet viestintäkanavat eivät ole haaste pelkästään vanhoille puolueorganisaatoille vaan myös perinteisen median edustajilla on ollut vaikeuksia suhtautua uuteen kehitykseen. Rooli vallan vahtikoirana onkin saanut syvempiä ja arveluttavampia merkityksiä.

Lähes välittömästi Harkimon lehdistötilaisuuden jälkeen Ben Zyskowicz ilmoitti olevansa huolissaan, että nyt Antti Rinteestä (sd.) saattaa tulla pääministeri. Suunniteltu liike, jolla keskustelun kääntäminen ikävistä ja kansalaisia arveluttavista asioista saatiin helposti puolueen kannatusta kasvattavaan ”pääministerikilpailuun”.  Kannattaa kuitenkin huomioida, että Paavo Lipposen aikakaudesta alkaen SDP:n politiikka ei ole juuri mitenkään eronnut Kokoomuksen vastaavasta. Kysymys ei ole siitä, että sosialidemokraatit olisivat muuttuneet oikeistolaisemmaksi vaan siitä, että Orpon ja muutaman aiemman puheenjohtajan johdolla Kokoomuksen tekemää politiikkaa ei ole erottanut sosialidemokratiasta. Samanlaista kehitys on Tanskaa lukuun ottamatta ollut muissakin Pohjoismaissa. Markkinatalouden kannattajat ovat vuosia kokeneet jääneensä alakynteen velanottoon ja sosiaaliperusteiseen maahanmuuttoon liberaalisesti suhtautuvassa, vihervasemmistolaista perhepolitiikkaa tekevässä ja ”Sari-sairaanhoitajasta” huolissaan olevassa puolueessa. Markkinatalouden kannattajat ovat aiheesta huolissaan ja sen vuoksi ainakin taloudellisesti riippumaton Harkimo on valmis ottamaan riskin kantaakseen.

Kokoomuksen verkkouutisissa olevassa Orpon haastattelussa nostetaan esiin Harkimon venäjäyhteydet, joka vaikuttaa läpinäkyvältä lokaamiskeinolta, koska tähän saakka niitä ei ole ongelmaksi koettu. Suomessa on kaksi käytössä olevaa keinoa vaikuttaa ihmisen uskottavuuteen, ensimmäinen on rasismi ja toinen on Venäjä. Jos Harkimon venäjäyhteydet olisivat oikea ongelma, ei venäjäntaitoisesta Kai Mykkäsestä olisi koskaan tullut ministeriä. Hän on sentään ollut pankkitehtävissä Pietarissa ja kävi arveluttavan Aleksanteri-instituutin maisterikoulua. Harkimo sai edellisissä eduskuntavaaleissa yli kaksi kertaa enemmän ääniä kuin ministeri Mykkänen. Ironian huipentumana Mykkänen kirjoitti Twitterissä kannattavansa kaikkia uuden liikkeen periaatteita.

Harkimon liikkeellä näyttää olevan pitkäntähtäimen suunnitelma. Vetoamalla sitoutumattomuuteen siihen saadaan mukaan ihmisiä kaikista puolueista ja kun joukkovoima kasvaa, on vain ajan kysymys, koska ryhmittymä rekisteröidään ja se alkaa asettaa ehdokkaita yleisiin vaaleihin. Tätä sosialidemokratiaan ja ”Pro business” -ajattelutapaan urautunut Orpo ja muut vanhojen puolueiden edustajat pelkäävät. Orpolla on muitakin ongelmia kuin Harkimo. Esimerkiksi Jan Vapaavuori, Susanna Koski, Wille Rydman ja Elina Lepomäki ovat osoittaneet kykynsä itsenäiseen ajatteluun.

Kaikenlainen tuuletus ummehtuneita rakenteita kohtaan on tervetullutta. Hjallista kannattaa kuunnella, sillä jokerikortti on vielä käyttämättä.

]]>
23 http://vilhelmjunnila.puheenvuoro.uusisuomi.fi/254191-hjallista-kannattaa-kuunnella#comments Kotimaa Hjallis Harkimo Kokoomus Markkinatalous Petteri Orpo Sosialidemokratia Sat, 21 Apr 2018 15:25:47 +0000 Vilhelm Junnila http://vilhelmjunnila.puheenvuoro.uusisuomi.fi/254191-hjallista-kannattaa-kuunnella
Terveyskeskusmaksujen poisto uhkaa kaatua Helsingin niskaan http://ottomeri.puheenvuoro.uusisuomi.fi/254181-terveyskeskusmaksujen-poisto-uhkaa-kaatua-helsingin-niskaan <p>Helsingin sosiaali- ja terveyslautakunta on ensi tiistaina päättämässä terveyskeskusmaksujen poistamisesta myös muilta kuin helsinkiläisiltä. Päätöksen taustalla on eduskunnan oikeuasiamiehen päätös, jossa on todettu Helsingin käytännön rikkovan yhdenvertaisuuslakia. Näin ollen kaupunki on päätynyt tilanteen korjaamiseksi poistamaan terveyskeskusmaksujen perimisen myös muilta kuin helsinkiläisiltä.</p><p>Perustuslaki turvaa yhdenvertaisuuden. Sen mukaan ketään ei saa ilman hyväksyttävää perustetta asettaa eri asemaan. Milloin kyseessä on hyväksyttävä peruste, jää tapauskohtaisen harkinnan varaan. Korkeimman hallinto-oikeuden ratkaisussa vuodelta 2016 todetaan, että perustuslaki ei mahdollista kalliimman venepaikkavuokran perimistä ulkopaikkakuntalaiselta. Kunnan jäsenyys ei ole tuomioistuimen mukaan hyväksyttävä peruste asettaa ihmisiä eriarvoiseen asemaan vapaa-ajan toimintaan liittyvän maksun suhteen.</p><p>Kunnan tehtävä on edistää asukkaidensa hyvinvointia. Tämä huomioiden on arkijärjellä vaikea ymmärtää, ettei kunta saisi tehdä eroa sen omien asukkaiden ja muiden välillä. Miksi helsinkiläisten veronmaksajien tehtävänä on rahoittaa muualla Suomessa asuvien saati ulkomaalaisten saamaa hoitoa? Teemme sitä jo aivan riittävästi verotuloihin perustuvina valtionosuuksien tasauksina. Helsinkiläisten vastuuta muun Suomen elättämisestä ei tule enää entisestään kasvattaa.</p><p>Kallista poliittista teatteria terveyskeskusmaksujen poiston laajentamisesta tekee sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämisvastuun siirtyminen lähitulevaisuudessa maakuntien vastuulle. Uudenmaan maakunnan aloittaessa toimintansa voidaan pitää lähes varmana, että terveyskeskusmaksuja tullaan perimään koko alueelle. Näin ollen Helsingin päätös terveyskeskusmaksujen poistosta tulee jäämään hyvin lyhytaikaiseksi. Taustalla on varmaan ajatus siitä, että sitten kun maakuntavaltuusto päättää maksujen palauttamisesta helsinkiläiset voivat itkeä pahan maakunnan vieneen helsinkiläisiltä oikeuden maksuttomiin terveyskeskuskäynteihin.</p><p>Helsingin päätös poistaa terveyskeskusmaksut vuonna 2012 oli virhe. Nyt tämä virhe on koitumassa ennakoitua kalliimmaksi. Mitään näyttöä ei ole saatu siitä, että terveyskeskusmaksujen poisto olisi lisännyt kansanterveyttä. Toisaalta päätös ei ole myöksään lisännyt turhia terveyskeskuskäyntejä. Näin ollen kun maksu ei ole aiheuttanut markkinahäiriöitä tai hoidon saamisen estymisestä, on vaikea ymmärtää terveyskeskusmaksun poiston tarpeellisuutta.</p><p>Helsingin kannalta olisi järkevintä palauttaa terveyskeskusmaksut, ennemmin kuin laajentaa maksuttomien palvelujen tarjoamista. Vähävaraisten osalta nykyinen asiakasmaksukatto turvaa riittävällä tavalla sosiaali- ja terveydenhuollon palvelujen saamisen yksilön taloudellisesta tilanteesta riippumatta. Mitä iloa on kunnallisesta itsehallintosta, jos sen puitteissa ei voida tehdä kuntalaisten asemaa parantavia päätöksiä ilman pelkoa vastuusta tarjota palveluja koko muulle Suomelle?</p><div class="field field-type-number-integer field-field-first-published"> <div class="field-items"> <div class="field-item odd"> 0 </div> </div> </div> Helsingin sosiaali- ja terveyslautakunta on ensi tiistaina päättämässä terveyskeskusmaksujen poistamisesta myös muilta kuin helsinkiläisiltä. Päätöksen taustalla on eduskunnan oikeuasiamiehen päätös, jossa on todettu Helsingin käytännön rikkovan yhdenvertaisuuslakia. Näin ollen kaupunki on päätynyt tilanteen korjaamiseksi poistamaan terveyskeskusmaksujen perimisen myös muilta kuin helsinkiläisiltä.

Perustuslaki turvaa yhdenvertaisuuden. Sen mukaan ketään ei saa ilman hyväksyttävää perustetta asettaa eri asemaan. Milloin kyseessä on hyväksyttävä peruste, jää tapauskohtaisen harkinnan varaan. Korkeimman hallinto-oikeuden ratkaisussa vuodelta 2016 todetaan, että perustuslaki ei mahdollista kalliimman venepaikkavuokran perimistä ulkopaikkakuntalaiselta. Kunnan jäsenyys ei ole tuomioistuimen mukaan hyväksyttävä peruste asettaa ihmisiä eriarvoiseen asemaan vapaa-ajan toimintaan liittyvän maksun suhteen.

Kunnan tehtävä on edistää asukkaidensa hyvinvointia. Tämä huomioiden on arkijärjellä vaikea ymmärtää, ettei kunta saisi tehdä eroa sen omien asukkaiden ja muiden välillä. Miksi helsinkiläisten veronmaksajien tehtävänä on rahoittaa muualla Suomessa asuvien saati ulkomaalaisten saamaa hoitoa? Teemme sitä jo aivan riittävästi verotuloihin perustuvina valtionosuuksien tasauksina. Helsinkiläisten vastuuta muun Suomen elättämisestä ei tule enää entisestään kasvattaa.

Kallista poliittista teatteria terveyskeskusmaksujen poiston laajentamisesta tekee sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämisvastuun siirtyminen lähitulevaisuudessa maakuntien vastuulle. Uudenmaan maakunnan aloittaessa toimintansa voidaan pitää lähes varmana, että terveyskeskusmaksuja tullaan perimään koko alueelle. Näin ollen Helsingin päätös terveyskeskusmaksujen poistosta tulee jäämään hyvin lyhytaikaiseksi. Taustalla on varmaan ajatus siitä, että sitten kun maakuntavaltuusto päättää maksujen palauttamisesta helsinkiläiset voivat itkeä pahan maakunnan vieneen helsinkiläisiltä oikeuden maksuttomiin terveyskeskuskäynteihin.

Helsingin päätös poistaa terveyskeskusmaksut vuonna 2012 oli virhe. Nyt tämä virhe on koitumassa ennakoitua kalliimmaksi. Mitään näyttöä ei ole saatu siitä, että terveyskeskusmaksujen poisto olisi lisännyt kansanterveyttä. Toisaalta päätös ei ole myöksään lisännyt turhia terveyskeskuskäyntejä. Näin ollen kun maksu ei ole aiheuttanut markkinahäiriöitä tai hoidon saamisen estymisestä, on vaikea ymmärtää terveyskeskusmaksun poiston tarpeellisuutta.

Helsingin kannalta olisi järkevintä palauttaa terveyskeskusmaksut, ennemmin kuin laajentaa maksuttomien palvelujen tarjoamista. Vähävaraisten osalta nykyinen asiakasmaksukatto turvaa riittävällä tavalla sosiaali- ja terveydenhuollon palvelujen saamisen yksilön taloudellisesta tilanteesta riippumatta. Mitä iloa on kunnallisesta itsehallintosta, jos sen puitteissa ei voida tehdä kuntalaisten asemaa parantavia päätöksiä ilman pelkoa vastuusta tarjota palveluja koko muulle Suomelle?

]]>
11 http://ottomeri.puheenvuoro.uusisuomi.fi/254181-terveyskeskusmaksujen-poisto-uhkaa-kaatua-helsingin-niskaan#comments Kotimaa Sat, 21 Apr 2018 11:19:05 +0000 Otto Meri http://ottomeri.puheenvuoro.uusisuomi.fi/254181-terveyskeskusmaksujen-poisto-uhkaa-kaatua-helsingin-niskaan
EU ei voi olla veroparatiisi omille työntekijöilleen http://sampoterho.puheenvuoro.uusisuomi.fi/254171-eu-ei-voi-olla-veroparatiisi-omille-tyontekijoilleen <p>Brexit uhkaa nostaa useiden EU-maiden jäsenmaksuja. Siniset kannattavat EU:lle tiukkaa talouskuuria, jollaisen jäsenmaatkin ovat viime vuosina läpikäyneet. Ensimmäinen säästökohde pitäisi olla hallinto.</p><p>Olemme taannoin ehdottaneet mm. Alueiden komitean lakkauttamista (linkki). Toisekseen EU:n omien työntekijöiden verotus on saatava kohtuulliselle tasolle, ettei jäsenmaiden kansalaisia tarvitse verottaa entistäkin kohtuuttomammin. Euroopan unionin instituutiot eivät saa olla veroparatiiseja omille työntekijöilleen.</p><p>EU-instituutioiden työntekijät ovat pääosin kokonaan vapautettuja kansallisista tuloveroista. EU-byrokraatit maksavat varsin runsaista palkoistaan ainoastaan EU:lle hyvin pieniä yhteisöveroja, keskimäärin noin 12-25%. Lisäksi merkittävä osa tulosta on kokonaan verovapaata ja erilaisia lisiä maksetaan avokätisesti esimerkiksi puolisosta ja lapsista.</p><p>Erityisen selkeä epäkohta on, että suurin osa EU-instituutioissa työskentelevistä saa palkkansa päälle verottomasti 16 prosentin ns. ulkomaalaisuuslisän, mikä siis jo monen työntekijän osalta riittää kokonaan palauttamaan maksetut verot.</p><p>Tästä esimerkkinä tutulta, Euroopan parlamentissakin työskennelleeltä virkamieheltä, saamani palkkakuitti. Siitä ilmenee, kuinka EU maksaa työntekijälleen tuloveroa korkeammat verottomat lisät, jolloin töitä siis käytännössä tehdään maksamatta ollenkaan veroja. Kuva palkkakuitista on julkaistu virkamiehen luvalla.</p><p>Euroopan unionin byrokraatteja suositaan monenlaisilla muillakin erivapauksilla, joista tavalliset veroja maksavat kansalaiset voivat jäsenmaissa vain unelmoida. EU-byrokraatit voivat esimerkiksi usein ostaa auton, huonekaluja ja kodinkoneita ilman arvonlisäveroa.</p><p>Nykytilanne on kohtuuton. EU:n työntekijöille on asetettava vero, joka on vertailukelpoinen länsimaisten jäsenmaiden tuloverotuksen kanssa. Työntekijöiden tulonmuodostuksen on oltava selkeämpää ja etujen ja tulojen kasvun suhteessa jäsenmaiden taloustilanteeseen. Kun jäsenmaat säästävät, EU ei voi kasvattaa omia menojaan tai työntekijöiden palkkoja.</p><p>&nbsp;</p><p>&nbsp;</p><div class="field field-type-number-integer field-field-first-published"> <div class="field-items"> <div class="field-item odd"> 0 </div> </div> </div> Brexit uhkaa nostaa useiden EU-maiden jäsenmaksuja. Siniset kannattavat EU:lle tiukkaa talouskuuria, jollaisen jäsenmaatkin ovat viime vuosina läpikäyneet. Ensimmäinen säästökohde pitäisi olla hallinto.

Olemme taannoin ehdottaneet mm. Alueiden komitean lakkauttamista (linkki). Toisekseen EU:n omien työntekijöiden verotus on saatava kohtuulliselle tasolle, ettei jäsenmaiden kansalaisia tarvitse verottaa entistäkin kohtuuttomammin. Euroopan unionin instituutiot eivät saa olla veroparatiiseja omille työntekijöilleen.

EU-instituutioiden työntekijät ovat pääosin kokonaan vapautettuja kansallisista tuloveroista. EU-byrokraatit maksavat varsin runsaista palkoistaan ainoastaan EU:lle hyvin pieniä yhteisöveroja, keskimäärin noin 12-25%. Lisäksi merkittävä osa tulosta on kokonaan verovapaata ja erilaisia lisiä maksetaan avokätisesti esimerkiksi puolisosta ja lapsista.

Erityisen selkeä epäkohta on, että suurin osa EU-instituutioissa työskentelevistä saa palkkansa päälle verottomasti 16 prosentin ns. ulkomaalaisuuslisän, mikä siis jo monen työntekijän osalta riittää kokonaan palauttamaan maksetut verot.

Tästä esimerkkinä tutulta, Euroopan parlamentissakin työskennelleeltä virkamieheltä, saamani palkkakuitti. Siitä ilmenee, kuinka EU maksaa työntekijälleen tuloveroa korkeammat verottomat lisät, jolloin töitä siis käytännössä tehdään maksamatta ollenkaan veroja. Kuva palkkakuitista on julkaistu virkamiehen luvalla.

Euroopan unionin byrokraatteja suositaan monenlaisilla muillakin erivapauksilla, joista tavalliset veroja maksavat kansalaiset voivat jäsenmaissa vain unelmoida. EU-byrokraatit voivat esimerkiksi usein ostaa auton, huonekaluja ja kodinkoneita ilman arvonlisäveroa.

Nykytilanne on kohtuuton. EU:n työntekijöille on asetettava vero, joka on vertailukelpoinen länsimaisten jäsenmaiden tuloverotuksen kanssa. Työntekijöiden tulonmuodostuksen on oltava selkeämpää ja etujen ja tulojen kasvun suhteessa jäsenmaiden taloustilanteeseen. Kun jäsenmaat säästävät, EU ei voi kasvattaa omia menojaan tai työntekijöiden palkkoja.

 

 

]]>
15 http://sampoterho.puheenvuoro.uusisuomi.fi/254171-eu-ei-voi-olla-veroparatiisi-omille-tyontekijoilleen#comments Kotimaa Sat, 21 Apr 2018 08:59:20 +0000 Sampo Terho http://sampoterho.puheenvuoro.uusisuomi.fi/254171-eu-ei-voi-olla-veroparatiisi-omille-tyontekijoilleen
Liikkuuko Nyt? http://arialsio.puheenvuoro.uusisuomi.fi/254169-liikkuuko-nyt <p>Katsoin juuri Harry Harkimon haastattelun, jossa Jari Korkki yritti politisoida Liike Nyt - liikkeen. Ei onnistunut.</p><p>Oikeasti Harkimon ajatus on juuri se mihin nyt pitäisi kaikkien muutosvoimien tarrautua, mutta pelkään pahoin, että tämä liike yritetään mitätöidä myös muutoshakuisten keskuudessa.</p><p>On vaikka minkälaisia tekosyitä jättäytyä pois, eikä sekään riitä pitää vielä mollata Liike Nyt kaiken tavoin.</p><p>Itsekin näen siinä monta asiaa joka ei innosta, mutta ne ovat pikkuseikkoja muuttaa, ja muutostahan he nyt ovat tekemässä, miksi eivät heti muuttaisi omaa toimintatapaansa. Kun kerran uhoavat kuuntelevansa ja toimivansa vastuuttajana kansaan nähden.</p><p>Yksi asia joka minua hiertää on jo selventynyt, eli Risto E. J. Penttilä on toiminut vain asiantuntijana, eikä ole liikkeen ytimessä, kuten ei myöskään Jethro Rostedt ei ole ytimessä mukana.</p><p>Hyvä niin, heillä on vain olemassaolon oikeus, kuten meillä kaikilla.</p><p>Ilmastonmuutos on kuitenkin sellainen asia, joka ei ole arvo. Arvo on toimia vastuullisesti luonnon kanssa yhdessä. Olisinkin valmis hyppäämään Harkimon kelkkaan jos tuo ilmastonmuutos poistetaan arvoista. Se tuntuu tekopeliltä ohjelmassa, ei ilmastonmuutoksella ole mitään tekemistä poliittisen muutoksen kanssa.</p><p>Jos Harkimo ja kumppanit haluaa toimintatapamuutosta ei he voi varastaa vihreän politiikan keppihevosta eli ilmastonmuutosta, jonka jo kaikki muut puolueetkin ovat omineet. Ilmastonmuutos on juuri samanlainen asia kuin mikä tahansa poliittinen veivaus, eli se ei poliittisin päätöksin ole juurikaan nytkinyt eteenpäin.</p><p>Harkimon pääidean pitää olla politiikan ehjääminen, kun politiikka ehjäytyy, voi politiikka tehdä päätöksiä niin ilmastonmuutoksen, kuin yrittäjyydenkin eduksi tai haitaksi, riippuen politiikan suunnasta.</p><p>Nyt politiikalla ei ole suuntaa, ei tahtotilaa, eikä liioin kykyjäkään tehdä muutosta. Harry Harkimon Liike Nyt on osoitus tahtotilasta muuttaa jotain. Sitä ennen on ollut jo monia yrityksiä, jotka ovat vesittyneet. Viimeisin selkeä yritelmä oli Muutos2011, eli seitsemän vuotta on mennyt siitä, eikä muutosta näkynyt.</p><p>Nyt Liike rikkoi taas peilin ja katsotaan seuraavat seitsemän vuotta, tuoko Liike Nyt onnea vaiko onnettomuutta?</p><p>Tekisi mieli liittyä Liike Nyt - liikkeeseen, mutta liian paljon on auki asioita, ehkä liityn myöhemmin, mutta en halua mollata heitä jotka siellä jo ovat tai harkitsevat siihen ryhtymistä.</p><p>Politiikan suurin muutos tarvitaan uskottavuuden luomiseksi, jos Harkimon liikkeeltä viedään heti kättelyssä uskottavuus se on epäonnistunut, siksi sitä uskottavuutta juuri nyt yritetään kaikin keinoin horjuttaa.</p><p>Jari Korkki yritti saada poliittisen pyrkyryyden Hjalliksen niskoille, mutta Harkimo sai pudistettua sellaiset ajatukset kuin veden hanhen selästä alas.</p><p>Liike Nyt on julkistettu ja lähiviikot antavat näyttöä siitä mikä sen uskottavuus tulee olemaan. Nyt ei ole aika etsiä lopullista totuutta, vaan nyt on aika kritisoida rakentavasti. Koska Liike Nyt kivijalkaa on muurattu jo jonkin aikaa pimennossa pitää ne perustukset nyt tarkastaa, voiko niille mitään rakentaa.</p><p>En siis ole heittämässä lasta pesuvesien mukana, vaikka tuon ilmastonmuutoksen heittäisinkin pois liikkeen arvoista, koska se ei ainakaan ole minun juttuni. Minä toimin ilmastonmuutosta vastaan jo nyt omalta osaltani, enkä kaipaa siihen Harkimon tai Jungnerin apuja, mutta politiikan ehjäämiseen olen valmis kyllä heidän kanssaan talkoisiin.</p><p>&nbsp;</p><div class="field field-type-number-integer field-field-first-published"> <div class="field-items"> <div class="field-item odd"> 0 </div> </div> </div> Katsoin juuri Harry Harkimon haastattelun, jossa Jari Korkki yritti politisoida Liike Nyt - liikkeen. Ei onnistunut.

Oikeasti Harkimon ajatus on juuri se mihin nyt pitäisi kaikkien muutosvoimien tarrautua, mutta pelkään pahoin, että tämä liike yritetään mitätöidä myös muutoshakuisten keskuudessa.

On vaikka minkälaisia tekosyitä jättäytyä pois, eikä sekään riitä pitää vielä mollata Liike Nyt kaiken tavoin.

Itsekin näen siinä monta asiaa joka ei innosta, mutta ne ovat pikkuseikkoja muuttaa, ja muutostahan he nyt ovat tekemässä, miksi eivät heti muuttaisi omaa toimintatapaansa. Kun kerran uhoavat kuuntelevansa ja toimivansa vastuuttajana kansaan nähden.

Yksi asia joka minua hiertää on jo selventynyt, eli Risto E. J. Penttilä on toiminut vain asiantuntijana, eikä ole liikkeen ytimessä, kuten ei myöskään Jethro Rostedt ei ole ytimessä mukana.

Hyvä niin, heillä on vain olemassaolon oikeus, kuten meillä kaikilla.

Ilmastonmuutos on kuitenkin sellainen asia, joka ei ole arvo. Arvo on toimia vastuullisesti luonnon kanssa yhdessä. Olisinkin valmis hyppäämään Harkimon kelkkaan jos tuo ilmastonmuutos poistetaan arvoista. Se tuntuu tekopeliltä ohjelmassa, ei ilmastonmuutoksella ole mitään tekemistä poliittisen muutoksen kanssa.

Jos Harkimo ja kumppanit haluaa toimintatapamuutosta ei he voi varastaa vihreän politiikan keppihevosta eli ilmastonmuutosta, jonka jo kaikki muut puolueetkin ovat omineet. Ilmastonmuutos on juuri samanlainen asia kuin mikä tahansa poliittinen veivaus, eli se ei poliittisin päätöksin ole juurikaan nytkinyt eteenpäin.

Harkimon pääidean pitää olla politiikan ehjääminen, kun politiikka ehjäytyy, voi politiikka tehdä päätöksiä niin ilmastonmuutoksen, kuin yrittäjyydenkin eduksi tai haitaksi, riippuen politiikan suunnasta.

Nyt politiikalla ei ole suuntaa, ei tahtotilaa, eikä liioin kykyjäkään tehdä muutosta. Harry Harkimon Liike Nyt on osoitus tahtotilasta muuttaa jotain. Sitä ennen on ollut jo monia yrityksiä, jotka ovat vesittyneet. Viimeisin selkeä yritelmä oli Muutos2011, eli seitsemän vuotta on mennyt siitä, eikä muutosta näkynyt.

Nyt Liike rikkoi taas peilin ja katsotaan seuraavat seitsemän vuotta, tuoko Liike Nyt onnea vaiko onnettomuutta?

Tekisi mieli liittyä Liike Nyt - liikkeeseen, mutta liian paljon on auki asioita, ehkä liityn myöhemmin, mutta en halua mollata heitä jotka siellä jo ovat tai harkitsevat siihen ryhtymistä.

Politiikan suurin muutos tarvitaan uskottavuuden luomiseksi, jos Harkimon liikkeeltä viedään heti kättelyssä uskottavuus se on epäonnistunut, siksi sitä uskottavuutta juuri nyt yritetään kaikin keinoin horjuttaa.

Jari Korkki yritti saada poliittisen pyrkyryyden Hjalliksen niskoille, mutta Harkimo sai pudistettua sellaiset ajatukset kuin veden hanhen selästä alas.

Liike Nyt on julkistettu ja lähiviikot antavat näyttöä siitä mikä sen uskottavuus tulee olemaan. Nyt ei ole aika etsiä lopullista totuutta, vaan nyt on aika kritisoida rakentavasti. Koska Liike Nyt kivijalkaa on muurattu jo jonkin aikaa pimennossa pitää ne perustukset nyt tarkastaa, voiko niille mitään rakentaa.

En siis ole heittämässä lasta pesuvesien mukana, vaikka tuon ilmastonmuutoksen heittäisinkin pois liikkeen arvoista, koska se ei ainakaan ole minun juttuni. Minä toimin ilmastonmuutosta vastaan jo nyt omalta osaltani, enkä kaipaa siihen Harkimon tai Jungnerin apuja, mutta politiikan ehjäämiseen olen valmis kyllä heidän kanssaan talkoisiin.

 

]]>
132 http://arialsio.puheenvuoro.uusisuomi.fi/254169-liikkuuko-nyt#comments Kotimaa Harry Harkimo Sat, 21 Apr 2018 08:27:52 +0000 Ari Alsio http://arialsio.puheenvuoro.uusisuomi.fi/254169-liikkuuko-nyt
Miksi demokratia on niin hankalaa? http://leenakostiainen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/254142-miksi-demokratia-on-niin-hankalaa <p>Demokratia on kriisissä ja kansalaisten usko politiikkaan horjuu. Ainakin jos uskomme lööppijulkisuutta. Ihmisiä tuskastuttaa poliitikkojen tyhjät lupaukset ja loputon asioiden &quot;vatulointi&quot;. Muutama vuosi sitten jotkut haikailivat politiikkaan yritysmaailmasta tuttua suoraviivaisempaa toimintatapaa, mitä pääministerimme onkin yrittänyt toteuttaa. Tämäkään toimintatapa ei tunnu kansaa miellyttävän.&nbsp;</p><p>Demokratia on kansanvaltaa.&nbsp;Jos kuvaisi, hyvin yksinkertaistettuna, kansanvallan toteutumista vaikkapa Tampereen kaupungissa, prosessi kulkisi jotakuinkin seuraavasti. Kansalainen äänestää kuntavaaleissa ehdokasta, joka edustaa hänen omaa&nbsp;ajatusmaailmaansa tai joka kannattaa kansalaisen&nbsp;tiettyä&nbsp;tärkeänä pitämää ratkaisua&nbsp;(rakennus- tai suojelusuunnitelma, lisäpanostus koulutukseen, tarkka taloudenpito jne.)&nbsp;Jos ehdokas tulee valituksi, hänen tehtävänään on toimia lupaustensa mukaisesti. Kukaan valtuutettu ei voi yksin päättää mitään, joten hänen pitää saada muita valtuutettuja ajatustensa taakse. Ensin valtuutetun pitää saada&nbsp;oma&nbsp;poliittinen ryhmänsä vakuuttuneeksi&nbsp;asian tärkeydestä.&nbsp;Mutta ei&nbsp;tässä vielä kaikki &ndash; millään poliittisella puolueella ei ole enemmistöä valtuustossa, joten on käytävä neuvotteluja, päästävä yhteisymmärrykseen, &nbsp;muiden poliittisten ryhmien kanssa, jotta ehdotus tulisi hyväksytyksi.&nbsp;Vaaditaan siis valtavasti vatulointia.</p><p>Winston Churchill totesi aikoinaan, että&nbsp;&rdquo;demokratia on huonoin mahdollinen&nbsp;tapa hallita, mutta ainoa mahdollinen&rdquo;. Ajatus sopii hyvin kuntapolitiikkaankin. Esimerkiksi talousarvioneuvottelut vuosittain vaativat kuukausien neuvottelut valtuustoryhmien välillä ja lopputulos on usein monen valtuutetun mielestä laimea kompromissi. Toisaalta, mikä on vaihtoehto? Tuskin meistä kukaan haluaa, että valmistelu ja päätökset tehtäisiin pienellä porukalla suljetuissa kabineteissa. Nykyaikainen, avoin valmistelu ja päätöksenteko vaatii päättäjiltä aikaa ja pitkää pinnaa.</p><p>Tällä hetkellä puolueet etsivät ehdokkaita maakuntavaaleihin. Toivottavasti mahdollisimman moni innostuu laittamaan itsensä likoon. Jonkun näitä yhteisiä asioitakin &nbsp;pitää hoitaa. Ja demokratiaa parempaa tapaa kun ei ainakaan vielä ole keksitty.&nbsp;</p><p>&nbsp;</p><p>&nbsp;</p><p>&nbsp;</p><p>&nbsp;</p><div class="field field-type-number-integer field-field-first-published"> <div class="field-items"> <div class="field-item odd"> 0 </div> </div> </div> Demokratia on kriisissä ja kansalaisten usko politiikkaan horjuu. Ainakin jos uskomme lööppijulkisuutta. Ihmisiä tuskastuttaa poliitikkojen tyhjät lupaukset ja loputon asioiden "vatulointi". Muutama vuosi sitten jotkut haikailivat politiikkaan yritysmaailmasta tuttua suoraviivaisempaa toimintatapaa, mitä pääministerimme onkin yrittänyt toteuttaa. Tämäkään toimintatapa ei tunnu kansaa miellyttävän. 

Demokratia on kansanvaltaa. Jos kuvaisi, hyvin yksinkertaistettuna, kansanvallan toteutumista vaikkapa Tampereen kaupungissa, prosessi kulkisi jotakuinkin seuraavasti. Kansalainen äänestää kuntavaaleissa ehdokasta, joka edustaa hänen omaa ajatusmaailmaansa tai joka kannattaa kansalaisen tiettyä tärkeänä pitämää ratkaisua (rakennus- tai suojelusuunnitelma, lisäpanostus koulutukseen, tarkka taloudenpito jne.) Jos ehdokas tulee valituksi, hänen tehtävänään on toimia lupaustensa mukaisesti. Kukaan valtuutettu ei voi yksin päättää mitään, joten hänen pitää saada muita valtuutettuja ajatustensa taakse. Ensin valtuutetun pitää saada oma poliittinen ryhmänsä vakuuttuneeksi asian tärkeydestä. Mutta ei tässä vielä kaikki – millään poliittisella puolueella ei ole enemmistöä valtuustossa, joten on käytävä neuvotteluja, päästävä yhteisymmärrykseen,  muiden poliittisten ryhmien kanssa, jotta ehdotus tulisi hyväksytyksi. Vaaditaan siis valtavasti vatulointia.

Winston Churchill totesi aikoinaan, että ”demokratia on huonoin mahdollinen tapa hallita, mutta ainoa mahdollinen”. Ajatus sopii hyvin kuntapolitiikkaankin. Esimerkiksi talousarvioneuvottelut vuosittain vaativat kuukausien neuvottelut valtuustoryhmien välillä ja lopputulos on usein monen valtuutetun mielestä laimea kompromissi. Toisaalta, mikä on vaihtoehto? Tuskin meistä kukaan haluaa, että valmistelu ja päätökset tehtäisiin pienellä porukalla suljetuissa kabineteissa. Nykyaikainen, avoin valmistelu ja päätöksenteko vaatii päättäjiltä aikaa ja pitkää pinnaa.

Tällä hetkellä puolueet etsivät ehdokkaita maakuntavaaleihin. Toivottavasti mahdollisimman moni innostuu laittamaan itsensä likoon. Jonkun näitä yhteisiä asioitakin  pitää hoitaa. Ja demokratiaa parempaa tapaa kun ei ainakaan vielä ole keksitty. 

 

 

 

 

]]>
13 http://leenakostiainen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/254142-miksi-demokratia-on-niin-hankalaa#comments Kotimaa Fri, 20 Apr 2018 19:19:17 +0000 Leena Kostiainen http://leenakostiainen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/254142-miksi-demokratia-on-niin-hankalaa
Harkimo ryhtyy lobbariksi http://kaunaherra.puheenvuoro.uusisuomi.fi/254091-harkiimo-ryhtyy-lobbariksi <p>Yksinpurjehtija Harry Harkimo erosi puolueesta, kun turhautui vaikutusmahdollisuuksien puutteeseen. Luoviminen kokoomuksen puoluealuksessa ei tyydyttänyt ja niinpä hän hyppäsi tyyrpuurin puolelta vapaaseen kuviokelluntaan. Seuraan saattavat liittyä demareista myös tyyrpuurin puolelta loikannut Mikael Jungner, sekä koko elämänsä edellä mainittua kuviokelluntaa harrastanut Tuomas Enbuske.</p><p>Kansanedustajana Harkimo varmaan huomasi, että nykyaikainen poliittinen vaikuttaminen tapahtuu&nbsp; lobbaamalla. Yksittäisenä eduskuntaryhmän jäsenenä pääsee vain painamaan&nbsp; nappia lobbareiden ajamien asioiden hyväksymiseksi. Ei tällainen toimen miestä tyydytä, ja kun leipä ei ole kiinni kansanedustajan palkasta voi siirtyä vallankäyttäjäksi muuta kautta.</p><p>Julkisuudessa on puhuttu uuden puolueen perustamisesta,mikä on osallisten taholta kiistetty. Se ei yllätä, koska puolueen kautta vaikuttaminen on pitkäjänteistä työtä, mutta lobbaamalla puolivalmiita aihioita pienelle joukolle politiikan keskeisiä päättäjiä voi saada asioita etenemään nopeastikin. Ainakin jos viime vuosien kaltaisia lobbaukselle alttiita hallituksia on vielä tulevaisuudessakin.</p><p>Paljon riippuu tulevien eduskuntavaalien tuloksesta se, millaisen markkinan Harkimon lobbariyhteisö tulee saamaan. Liberaalimpien ajatusten läpimeno kun ei kaikille hallituskoostumuksille ole itestään selvä asia. Toki enemmistön näkemykset hallituksissakin menevät paremmin läpi, joten varsinkin oikeistojohtoisen hallituksen päätöksiin Harkimo&amp;Co voi tulevaisuudessa hyvin vaikuttaa.</p><p>&nbsp;</p><p>&nbsp;</p><p>&nbsp;</p><p>&nbsp;</p><p>&nbsp;</p> Yksinpurjehtija Harry Harkimo erosi puolueesta, kun turhautui vaikutusmahdollisuuksien puutteeseen. Luoviminen kokoomuksen puoluealuksessa ei tyydyttänyt ja niinpä hän hyppäsi tyyrpuurin puolelta vapaaseen kuviokelluntaan. Seuraan saattavat liittyä demareista myös tyyrpuurin puolelta loikannut Mikael Jungner, sekä koko elämänsä edellä mainittua kuviokelluntaa harrastanut Tuomas Enbuske.

Kansanedustajana Harkimo varmaan huomasi, että nykyaikainen poliittinen vaikuttaminen tapahtuu  lobbaamalla. Yksittäisenä eduskuntaryhmän jäsenenä pääsee vain painamaan  nappia lobbareiden ajamien asioiden hyväksymiseksi. Ei tällainen toimen miestä tyydytä, ja kun leipä ei ole kiinni kansanedustajan palkasta voi siirtyä vallankäyttäjäksi muuta kautta.

Julkisuudessa on puhuttu uuden puolueen perustamisesta,mikä on osallisten taholta kiistetty. Se ei yllätä, koska puolueen kautta vaikuttaminen on pitkäjänteistä työtä, mutta lobbaamalla puolivalmiita aihioita pienelle joukolle politiikan keskeisiä päättäjiä voi saada asioita etenemään nopeastikin. Ainakin jos viime vuosien kaltaisia lobbaukselle alttiita hallituksia on vielä tulevaisuudessakin.

Paljon riippuu tulevien eduskuntavaalien tuloksesta se, millaisen markkinan Harkimon lobbariyhteisö tulee saamaan. Liberaalimpien ajatusten läpimeno kun ei kaikille hallituskoostumuksille ole itestään selvä asia. Toki enemmistön näkemykset hallituksissakin menevät paremmin läpi, joten varsinkin oikeistojohtoisen hallituksen päätöksiin Harkimo&Co voi tulevaisuudessa hyvin vaikuttaa.

 

 

 

 

 

]]>
36 http://kaunaherra.puheenvuoro.uusisuomi.fi/254091-harkiimo-ryhtyy-lobbariksi#comments Kotimaa Harry Harkimo Hjallis Harkimo Lobbaus Politiikka Fri, 20 Apr 2018 06:07:48 +0000 Tuure Piittinen http://kaunaherra.puheenvuoro.uusisuomi.fi/254091-harkiimo-ryhtyy-lobbariksi
Harkimo lorottaa antaumuksella kokoomuksen muroihin http://markkuhuusko.puheenvuoro.uusisuomi.fi/254062-harkimo-lorottaa-antaumuksella-kokoomuksen-muroihin <p>Liikemies Harry Hjallis Harkimo oli kokoomukselle kallisarvoinen henkilö eduskuntavaaleissa 2015, sillä hän sai tuolloin 11&nbsp;416 henkilöä äänestämään itseään. Se oli kokoomuksessa Alexander Stubbin jälkeen toiseksi eniten Uudenmaan vaalipiirissä ja tuplamäärä verrattuna esimerkiksi ministeriksi kesällä 2016 nousseeseen Kai Mykkäseen.</p><p>Sen jälkeen Harkimo ei ole kunnostautunut varsinaisesti puolueensa uskollisimpana palvelijana. Hän ei ole käyttänyt eduskunnan suuressa salissa aktiivisesti puheenvuoroja, <a href="https://www.eduskunta.fi/FI/lakiensaataminen/tilastojajaraportteja/Documents/poissaolotilasto-TaV-kevatistuntokausi-2017.pdf">hän on ollut varsin usein pois</a> edustamansa talousvaliokunnan kokouksista (<a href="https://seura.fi/asiat/ajankohtaista/p313825/">vaikkakin sanoo puhuneensa valiokunnissa</a>) ja on jäänyt monelle kansanedustajakollegalleen varsin vieraaksi.</p><p>Televisiossa suorapuheinen Harkimo toki on tuon tuosta joko omassaan tai muiden ohjelmissa. Verkossa hän on myös näkyvä blogeineen ja Twitterissä yli 100&nbsp;000:lla seuraajallaan.</p><p>Viime aikoina Harkimo on kunnostautunut Juha Sipilän (kesk.) hallituksen ja puolueensa puheenjohtajan, valtiovarainministeri Petteri Orpon ajaman sote-uudistuksen ja myös puolueensa toiminnan yleisempänä arvostelijana.&nbsp;&nbsp;</p><p>Harkimo nosti hiljattain esille kriittisen havaintonsa kokoomuksen sosiaaliturvan uudistamismallista, että se olisi puhtaasti puheenjohtaja Orpon luomus. &rdquo;Siis Orpo oli avustajansa kanssa päättänyt, että tämä on kokoomuksen malli. Siis vain nämä kaksi pääsevät siihen päättäjien tilataksiin&rdquo;, <a href="https://www.uusisuomi.fi/kotimaa/245334-miten-kukaan-kehtaa-puhua-demokratiasta-suomessa-hjallis-harkimolta-kova-ulostulo">Harkimo nurisi kirjoituksessaan.</a></p><p>Harkimon edustajakollega Juhana Vartiainen (kok.) joutui huomauttamaan sarkastisesti, että &rdquo;Universal Credit -sosiaaliturvaa on vuoden ajan kehitelty eduskuntaryhmän kannustinloukkutyöryhmässä. Tämän ja muiden vastaavien ryhmien kokouksiin on kaikilla ryhmän edustajilla vapaa pääsy&rdquo;.</p><p>Uusimpana uutena Harkimon nimi on liitetty hankkeeseen, jossa ollaan muodostamassa uutta poliittista liikettä Suomeen. Kokoomuksen eduskuntaryhmän puheenjohtaja <a href="https://www.uusisuomi.fi/kotimaa/246629-kokoomuksen-verkkouutiset-harkimo-kiistaa-irtautumisen-tama-oli-selva-viesti-hanelta">Kalle Jokinen on ampunut tätä tietoa tänään alas</a> kokoomuksen Verkkouutisissa. Jokisen mukaan Harkimo kiisti keskustelussa, että olisi irtautumassa kokoomuksesta tai keräämässä sote-uudistusta vastustavaa eduskuntaliittoumaa.&nbsp;</p><p>Kokoomuksen pakka on joka tapauksessa sekaisin ja sitä sekoittaa entisestään Harkimon omapäinen puuhastelu, antaumuksellinen kokoomuksen muroihin lorottelu. SDP on vienyt gallup-johtopaikan, ja myös Harkimoa selvästi sote-asiantuntevampi kansanedustaja Elina Lepomäki (kok.) tekee kaikkensa, jotta Sipilän ja Orpon sote-uudistus ei toteutuisi.</p><p>Vaikka Harkimo ja Lepomäki eivät tiettävästi tee juuri yhteistyötä, samalle henkilölle he tekevät palvelusta: SDP:n puheenjohtajalle Antti Rinteelle. Hänestä tulee seuraavien eduskuntavaalien jälkeen pääministeri sitä suuremmalla todennäköisyydellä mitä enemmän kokoomuslaiset tekevät irtiottojaan.</p><p>Lepomäen poliittiselle uralle tästä hässäkästä voi viime kädessä tulla vaikka nostetta. Talouselämän toimittaja Matti Virtanen kysyi tänään Lepomäeltä, mistä asemasta hän aikoo poliittisia haaveitaan toteuttaa, kenties pääministerinä?</p><p>&rdquo;Ei vielä&rdquo;, Lepomäki vastasi. (<a href="https://www.talouselama.fi/uutiset/lepomaki-toivoo-jungnerille-onnea-mutta-ei-lahde-mukaan-uuteen-liikkeeseen/d16295a9-9495-3e10-b795-fc89084e5689">Lue Lepomäen tänä aamuna tehty haastattelu ja katso video täältä</a>)</p><p>Harkimon tulevista poliittisista kuvioista kuulemme uutta tietoa vielä tänään. MTV:n ja Ylen mukaan <a href="https://www.uusisuomi.fi/kotimaa/246635-nyt-tuli-pommi-lahde-mtvlle-hjallis-harkimo-eroaa-kokoomuksesta">hän olisi kuitenkin eroamassa kokoomuksesta</a>.</p><p>&nbsp;</p> Liikemies Harry Hjallis Harkimo oli kokoomukselle kallisarvoinen henkilö eduskuntavaaleissa 2015, sillä hän sai tuolloin 11 416 henkilöä äänestämään itseään. Se oli kokoomuksessa Alexander Stubbin jälkeen toiseksi eniten Uudenmaan vaalipiirissä ja tuplamäärä verrattuna esimerkiksi ministeriksi kesällä 2016 nousseeseen Kai Mykkäseen.

Sen jälkeen Harkimo ei ole kunnostautunut varsinaisesti puolueensa uskollisimpana palvelijana. Hän ei ole käyttänyt eduskunnan suuressa salissa aktiivisesti puheenvuoroja, hän on ollut varsin usein pois edustamansa talousvaliokunnan kokouksista (vaikkakin sanoo puhuneensa valiokunnissa) ja on jäänyt monelle kansanedustajakollegalleen varsin vieraaksi.

Televisiossa suorapuheinen Harkimo toki on tuon tuosta joko omassaan tai muiden ohjelmissa. Verkossa hän on myös näkyvä blogeineen ja Twitterissä yli 100 000:lla seuraajallaan.

Viime aikoina Harkimo on kunnostautunut Juha Sipilän (kesk.) hallituksen ja puolueensa puheenjohtajan, valtiovarainministeri Petteri Orpon ajaman sote-uudistuksen ja myös puolueensa toiminnan yleisempänä arvostelijana.  

Harkimo nosti hiljattain esille kriittisen havaintonsa kokoomuksen sosiaaliturvan uudistamismallista, että se olisi puhtaasti puheenjohtaja Orpon luomus. ”Siis Orpo oli avustajansa kanssa päättänyt, että tämä on kokoomuksen malli. Siis vain nämä kaksi pääsevät siihen päättäjien tilataksiin”, Harkimo nurisi kirjoituksessaan.

Harkimon edustajakollega Juhana Vartiainen (kok.) joutui huomauttamaan sarkastisesti, että ”Universal Credit -sosiaaliturvaa on vuoden ajan kehitelty eduskuntaryhmän kannustinloukkutyöryhmässä. Tämän ja muiden vastaavien ryhmien kokouksiin on kaikilla ryhmän edustajilla vapaa pääsy”.

Uusimpana uutena Harkimon nimi on liitetty hankkeeseen, jossa ollaan muodostamassa uutta poliittista liikettä Suomeen. Kokoomuksen eduskuntaryhmän puheenjohtaja Kalle Jokinen on ampunut tätä tietoa tänään alas kokoomuksen Verkkouutisissa. Jokisen mukaan Harkimo kiisti keskustelussa, että olisi irtautumassa kokoomuksesta tai keräämässä sote-uudistusta vastustavaa eduskuntaliittoumaa. 

Kokoomuksen pakka on joka tapauksessa sekaisin ja sitä sekoittaa entisestään Harkimon omapäinen puuhastelu, antaumuksellinen kokoomuksen muroihin lorottelu. SDP on vienyt gallup-johtopaikan, ja myös Harkimoa selvästi sote-asiantuntevampi kansanedustaja Elina Lepomäki (kok.) tekee kaikkensa, jotta Sipilän ja Orpon sote-uudistus ei toteutuisi.

Vaikka Harkimo ja Lepomäki eivät tiettävästi tee juuri yhteistyötä, samalle henkilölle he tekevät palvelusta: SDP:n puheenjohtajalle Antti Rinteelle. Hänestä tulee seuraavien eduskuntavaalien jälkeen pääministeri sitä suuremmalla todennäköisyydellä mitä enemmän kokoomuslaiset tekevät irtiottojaan.

Lepomäen poliittiselle uralle tästä hässäkästä voi viime kädessä tulla vaikka nostetta. Talouselämän toimittaja Matti Virtanen kysyi tänään Lepomäeltä, mistä asemasta hän aikoo poliittisia haaveitaan toteuttaa, kenties pääministerinä?

”Ei vielä”, Lepomäki vastasi. (Lue Lepomäen tänä aamuna tehty haastattelu ja katso video täältä)

Harkimon tulevista poliittisista kuvioista kuulemme uutta tietoa vielä tänään. MTV:n ja Ylen mukaan hän olisi kuitenkin eroamassa kokoomuksesta.

 

]]>
76 http://markkuhuusko.puheenvuoro.uusisuomi.fi/254062-harkimo-lorottaa-antaumuksella-kokoomuksen-muroihin#comments Kotimaa Hjallis Harkimo Kokoomus Thu, 19 Apr 2018 10:39:07 +0000 Markku Huusko http://markkuhuusko.puheenvuoro.uusisuomi.fi/254062-harkimo-lorottaa-antaumuksella-kokoomuksen-muroihin
Nuorsuomalaiset 2.0? http://ollikohonen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/254031-nuorsuomalaiset-20 <p>Poliittisten mannerlaattojen liike vaikuttaa jatkuvan. Ensiksi perussuomalaiset nousivat, vajosivat ja hajosivat. Seuraavana vuorossa on ilmeisesti oikeistokentässä tapahtuva murros. Hjallis Harkimo ja Mikael Jungner kun ovat ilmeisesti puuhaamassa uutta liikettä, jonka johtotähtenä lienee oikeistolainen markkinaliberalismi. Liikkeen tuloa pohjustavan, Jungnerin muutama päivä sitten julkaiseman kolumnin voi lukea<a href="https://www.verkkouutiset.fi/miten-politiikka-disruptoidaan/"> täältä.</a> Kovin maanläheiseksi sitä ei voi luonnehtia, koska esimerkiksi tällainen kahden korkeakoulututkinnon ihminen joutui selvittämään &rdquo;disruption&rdquo; tarkoituksen sivistyssanakirjasta.</p><p>Yhtä kaikki. Kokoomuksen johdossa tykättäneen kyttyrää, eikä Vihreissäkään välttämättä olla tohkeissaan. Ei, vaikka puolueen virallinen uusliberaali Antero Vartia ehti irtisanoutumaan koko hankkeesta.</p><p>Noh, mitäs tämä sitten tarkoittaa suomalaiselle yhteiskunnalle? Omalla tapaa kyseessä on mahdollisesti nuorsuomalaisten paluu. Kyseinen jo poliittiseen historiaan vaipunut puolue sai suuren kohun siivittämänä kaksi kansanedustajaa vuoden 1995 vaaleissa. Mikäli koko kuvio etenee, tulee oikeistolaiselle politiikan teon kentälle pro-bisnes &ndash;vaihtoehdon sijasta pro-market &ndash;valinta. &nbsp;Ja se saattaa oikeasti olla huomattavasti houkuttelevampi monelle Lepomäen ja Harkimon hengenheimolaiselle, jotka uskovat kohtuullisen rajoittamattomaan markkinatalouteen.</p><p>Tällainen puolue (tai miksi se aikookaan itseään kutsua) olisi mitä todennäköisimmin myös leikkaamaan yritystuista, jotka ovat monella tapaa ongelmallisia puhtaalle kilpailuajattelulle. Tähän ns. porvarihallitus ei tunnetusti kyennyt. Tietyt yritykset kun olisivat kärsineet.</p><p>Jungner ja Harkimo saattavat myös esitellä poliittisen liikkeensä puoluekentän ulkopuolisena toimijana, joka olisi ikään kuin puhdas pulmunen ja kirkasotsainen uudistaja. Tämähän toki on kikkailua, koska kyseiset herrat ovat yhteiskunnallisia pelaajia jos jotkut. He ovat myös osa vakiintunutta eliittiä. Ulkokuoren tarkoitus olisi hämätä ja näyttää hyvältä mediassa. Ehkä tarkoitus ei olisi aivan läpinäkyvästi kopioida Emmanuel Macronia, koska epäaito &rdquo;kansanliike&rdquo; (kuten vaikka siniset) ei varmasti ole menestys. Tai kenties toimintamallia haetaan Italian viiden tähden liikkeestä, jossa poliittiset kannat muodostetaan nettiäänestyksen pohjalta. Tosin siinä saattaisi käydä niin, että ihmiset äänestäisivät väärin johtajiensa mielestä.</p><p>Tosin Jungnerista tai Harkimosta ei välttämättä olisi tämän liikkeen aidoksi johtohahmoksi. Ainakin jos äänissä mitataan, ei esimerkiksi Mikael Jungnerin viimeisin vaalimenestys ollut kovinkaan häävi. Vuosikausia kestäneestä valtakunnan julkisuudessa paistattelusta huolimatta varavaltuutetun pestiä ja 379 ääntä kuntavaaleissa Helsingissä ei voine pitää aivan putkeen menneenä kuviona.</p><p>Se, mitä tämä liike voi saada aikaan lyhyellä tähtäimellä, olisi sote-uudistuksen kaatuminen. Eikä se olisi laisinkaan huono asia. Harkimo tunnetusti on sen äärimmäisen suuri kriitikko. Ja tiedä vaikka hänen kelkkaansa lähtisi useampikin kokoomuksen kansanedustaja. Tähän yhtälöön kun lisää sen, että aika moni sininen on varmasti huomannut poliittisen tulevaisuutensa mustaksi, saattaa tulijoita olla laajemmaltakin rintamalta. Mielenkiintoista on sekin, että Elina Lepomäen kirja Vapauden voitto ilmestyy ensi viikolla. Osoittautuuko se uuden liikkeen suureksi poliittiseksi manifestiksi?</p><p>Mutta jos (ja jos ja jos) tämä liike todella tempaisee maton hallituksen jalkojen alta, saattavat eduskuntavaalitkin aikaistua. Ja se tietää myös sitä, että tämänkin vasemmistopiirin puheenjohtajan vapaa-ajan ongelmat ovat erityisen hyvin ratkaistu aina niihin asti.</p> Poliittisten mannerlaattojen liike vaikuttaa jatkuvan. Ensiksi perussuomalaiset nousivat, vajosivat ja hajosivat. Seuraavana vuorossa on ilmeisesti oikeistokentässä tapahtuva murros. Hjallis Harkimo ja Mikael Jungner kun ovat ilmeisesti puuhaamassa uutta liikettä, jonka johtotähtenä lienee oikeistolainen markkinaliberalismi. Liikkeen tuloa pohjustavan, Jungnerin muutama päivä sitten julkaiseman kolumnin voi lukea täältä. Kovin maanläheiseksi sitä ei voi luonnehtia, koska esimerkiksi tällainen kahden korkeakoulututkinnon ihminen joutui selvittämään ”disruption” tarkoituksen sivistyssanakirjasta.

Yhtä kaikki. Kokoomuksen johdossa tykättäneen kyttyrää, eikä Vihreissäkään välttämättä olla tohkeissaan. Ei, vaikka puolueen virallinen uusliberaali Antero Vartia ehti irtisanoutumaan koko hankkeesta.

Noh, mitäs tämä sitten tarkoittaa suomalaiselle yhteiskunnalle? Omalla tapaa kyseessä on mahdollisesti nuorsuomalaisten paluu. Kyseinen jo poliittiseen historiaan vaipunut puolue sai suuren kohun siivittämänä kaksi kansanedustajaa vuoden 1995 vaaleissa. Mikäli koko kuvio etenee, tulee oikeistolaiselle politiikan teon kentälle pro-bisnes –vaihtoehdon sijasta pro-market –valinta.  Ja se saattaa oikeasti olla huomattavasti houkuttelevampi monelle Lepomäen ja Harkimon hengenheimolaiselle, jotka uskovat kohtuullisen rajoittamattomaan markkinatalouteen.

Tällainen puolue (tai miksi se aikookaan itseään kutsua) olisi mitä todennäköisimmin myös leikkaamaan yritystuista, jotka ovat monella tapaa ongelmallisia puhtaalle kilpailuajattelulle. Tähän ns. porvarihallitus ei tunnetusti kyennyt. Tietyt yritykset kun olisivat kärsineet.

Jungner ja Harkimo saattavat myös esitellä poliittisen liikkeensä puoluekentän ulkopuolisena toimijana, joka olisi ikään kuin puhdas pulmunen ja kirkasotsainen uudistaja. Tämähän toki on kikkailua, koska kyseiset herrat ovat yhteiskunnallisia pelaajia jos jotkut. He ovat myös osa vakiintunutta eliittiä. Ulkokuoren tarkoitus olisi hämätä ja näyttää hyvältä mediassa. Ehkä tarkoitus ei olisi aivan läpinäkyvästi kopioida Emmanuel Macronia, koska epäaito ”kansanliike” (kuten vaikka siniset) ei varmasti ole menestys. Tai kenties toimintamallia haetaan Italian viiden tähden liikkeestä, jossa poliittiset kannat muodostetaan nettiäänestyksen pohjalta. Tosin siinä saattaisi käydä niin, että ihmiset äänestäisivät väärin johtajiensa mielestä.

Tosin Jungnerista tai Harkimosta ei välttämättä olisi tämän liikkeen aidoksi johtohahmoksi. Ainakin jos äänissä mitataan, ei esimerkiksi Mikael Jungnerin viimeisin vaalimenestys ollut kovinkaan häävi. Vuosikausia kestäneestä valtakunnan julkisuudessa paistattelusta huolimatta varavaltuutetun pestiä ja 379 ääntä kuntavaaleissa Helsingissä ei voine pitää aivan putkeen menneenä kuviona.

Se, mitä tämä liike voi saada aikaan lyhyellä tähtäimellä, olisi sote-uudistuksen kaatuminen. Eikä se olisi laisinkaan huono asia. Harkimo tunnetusti on sen äärimmäisen suuri kriitikko. Ja tiedä vaikka hänen kelkkaansa lähtisi useampikin kokoomuksen kansanedustaja. Tähän yhtälöön kun lisää sen, että aika moni sininen on varmasti huomannut poliittisen tulevaisuutensa mustaksi, saattaa tulijoita olla laajemmaltakin rintamalta. Mielenkiintoista on sekin, että Elina Lepomäen kirja Vapauden voitto ilmestyy ensi viikolla. Osoittautuuko se uuden liikkeen suureksi poliittiseksi manifestiksi?

Mutta jos (ja jos ja jos) tämä liike todella tempaisee maton hallituksen jalkojen alta, saattavat eduskuntavaalitkin aikaistua. Ja se tietää myös sitä, että tämänkin vasemmistopiirin puheenjohtajan vapaa-ajan ongelmat ovat erityisen hyvin ratkaistu aina niihin asti.

]]>
28 http://ollikohonen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/254031-nuorsuomalaiset-20#comments Kotimaa Hjallis Harkimo Kokoomus Mikael Jungner Oikeisto Sote-uudistus Thu, 19 Apr 2018 04:15:00 +0000 Olli Kohonen http://ollikohonen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/254031-nuorsuomalaiset-20
Iskeekö Venäjän lipominen suomalaisten omaan nilkkaan? http://markkuhuusko.puheenvuoro.uusisuomi.fi/254008-iskeeko-venajan-lipominen-suomalaisten-omaan-nilkkaan <p>Olipa kerran Suomen valtio ja sen enemmistöomistama energiayhtiö Fortum, joka lähti vuosikymmen sitten liput liehuen Venäjän markkinoita valtaamaan.</p><p>Alkuvuodet olivat tuloksellisesti surkeita. Sitten iski vielä jääkausi lännen ja Venäjän välille jälkimmäisen valloitettua Ukrainalta Krimin härskisti vuonna 2014. Tästä seurasi myös ruplan romahdus ja Venäjälle talouskriisi.</p><p>Fortum on onnistunut tähän asti surffaamaan läpi länsi-Venäjä-pakotekriisin kuin ei mitään. Vuoden 2015 elokuussa, keskellä suurten kansainvälisten erimielisyyksien, se teki lopullisen päätöksensä lähteä mukaan Fennovoiman ydinvoimalaan, jonka suomalaiset siis tekevät Pyhäjoelle yhdessä venäläisten kanssa.</p><p>Käytännössä Fortum pelasti tuolloin ydinvoimalahankkeen jatkon, mikä monien asiantuntijoiden mukaan ei perustunut suoraan liiketaloudelliseen yhtälöön vaan se oli poliittinen peliliike, koska yhtiöllä oli huomattavan paljon panoksia Venäjällä. Sitä voi pitää suoranaisena lipomisena, koska <a href="https://www.uusisuomi.fi/kotimaa/97808-fortum-antoi-periksi-lahtee-fennovoimaan-ilman-venaja-ehtoaan">yhtiö ei saanut tuolloin läpi tavoitettaan vesivoimakiistassa</a>.</p><p>Nyt Fortum on joutunut uuteen tilanteeseen, jossa vanhat Venäjä-myönteiset teot eivät välttämättä paljoa paina. Venäjän hallituksen virallisessa Rossijskaja Gazeta -lehdessä julkaistiin viime viikolla kirjoitus, jonka mukaan Suomen valtion enemmistöomistamasta Fortumista &rdquo;on tullut todellinen uhka paitsi energia- myös Venäjän muulle turvallisuudelle&rdquo;.&nbsp;</p><p>Fortum itse aikoo ryhtyä oikeudellisiin toimenpiteisiin väärien tietojen levittämisestä Venäjällä. Asia on mennyt myös valtiolliselle tasolle, sillä Suomen pääministeri <a href="https://www.tekniikkatalous.fi/tekniikka/energia/hallitus-aikoo-puuttua-venajan-lokakampanjaan-fortumista-sipila-asia-nostetaan-keskusteluissa-esille-6720841">Juha Sipilä (kesk.) on sanonut &rdquo;nostavansa asian keskusteluissa esille&rdquo;.</a></p><p>Puhutaan jo sen verran isoilla kirjaimilla, että Fortumin Venäjä-riski on havahduttanut monet. Esimerkiksi vanha Venäjän-bisneksen osaaja <a href="https://www.uusisuomi.fi/raha/246469-venajan-bisneksen-konkari-kim-gran-varoittaa-fortumia-katsokaa-mita-shellille-kavi-2006">Kim Gran on tuonut esille öljy-yhtiö Shellin vastoinkäymiset</a> Venäjällä runsaat kymmenen vuotta sitten. Jättimäinen länsiyhtiö joutui silloin vetäytymään Sakhalin Energy -projektistaan.</p><p>Rajuimmat spekuloijat puhuvat suoremmin &rdquo;konfiskaation&rdquo; mahdollisuudesta, eli siitä, että Fortumin omaisuutta voisi päätyä Venäjän haltuun. Tällaista kieltä on käyttänyt esimerkiksi Helsingin yliopiston Renvall-instituutin Venäjän ja Itä-Euroopan yliopistolehtori <a href="http://artoluukkanen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/253937-venalaista-rahahtelya-ja-suomen-paattomat-paattajat">Arto Luukkanen Uuden Suomen Puheenvuorossa</a>.</p><p>Osakemarkkinoilla Granin ja Luukkasen esiin tuomia pelkoja ei ole otettu ainakaan tähän mennessä vakavasti. Tosin eilen Fortumin osake vähän heilahteli, minkä taustatekijäksi kansainvälinen uutistoimisto Bloomberg nosti poliittiset riskit Venäjällä ja siihen liittyen <a href="https://www.uusisuomi.fi/raha/246469-venajan-bisneksen-konkari-kim-gran-varoittaa-fortumia-katsokaa-mita-shellille-kavi-2006">Uudessa Suomessa ilmestyneen Kim Gran -jutun</a>.</p><p>Fortumia seuraavat osakeanalyytikot tiedostavat kyllä Venäjään liittyvän poliittisen riskin, mutta suureen dramatiikkaan ei analyysitaloissa uskota. Jos uskottaisiin, alkaisi myös osake kärsiä, sillä viime vuonna Fortumin voitoista syntyi jo yli kolmannes Venäjällä.</p><p>Tulosta siellä pitäisi nykymuotoisesta Fortumista syntyä jatkossakin vähintään viime vuoden kaltaiset <a href="https://www.fortum.fi/media/2018/02/fortumin-tilinpaatostiedote-2017-vahva-tulos-ja-strategian-tehokas-toteutus-ehdotettu">noin 300 miljoonaa euroa</a>, jotta Fortumin <a href="https://yle.fi/uutiset/3-9238091">massiivinen Venäjän-operaatio</a> alkaisi näyttää pitkässä juoksussa kannattavalta, arvioi eräs Uuden Suomen haastattelema analyytikko. Oman lisänsä tuo Uniper, jonka Venäjän-bisneksistä pitäisi ropista jatkossa lisää tuohta Fortumille.</p><p>Varsinaista omistukseen liittyvää riskiä konkreettisempi riski on Venäjän ruplan arvoon liittyvä epävarmuus. Ruplan heikkeneminen tarkoittaa Fortumin näkökulmasta aina pienempää euromääräistä tulosta ja päinvastoin.</p><p>Viime kädessä Fortumin riskipeli venäläisten kanssa on koko Suomen kansaa koskettavaa riskipeliä, joka voi lopulta iskeä omaan nilkkaan. Fortum maksoi tänä keväänä <a href="https://www.kauppalehti.fi/uutiset/valtiolle-tulossa-mahtava-osinkopotti---nain-monta-lastensairaalaa-summalla-voisi-rakentaa/ZpCg8kRG">valtion kassaan puolisen miljardia euroa osinkoja</a>, mikä oli noin puolet valtion saamista osinkotuloista.</p> Olipa kerran Suomen valtio ja sen enemmistöomistama energiayhtiö Fortum, joka lähti vuosikymmen sitten liput liehuen Venäjän markkinoita valtaamaan.

Alkuvuodet olivat tuloksellisesti surkeita. Sitten iski vielä jääkausi lännen ja Venäjän välille jälkimmäisen valloitettua Ukrainalta Krimin härskisti vuonna 2014. Tästä seurasi myös ruplan romahdus ja Venäjälle talouskriisi.

Fortum on onnistunut tähän asti surffaamaan läpi länsi-Venäjä-pakotekriisin kuin ei mitään. Vuoden 2015 elokuussa, keskellä suurten kansainvälisten erimielisyyksien, se teki lopullisen päätöksensä lähteä mukaan Fennovoiman ydinvoimalaan, jonka suomalaiset siis tekevät Pyhäjoelle yhdessä venäläisten kanssa.

Käytännössä Fortum pelasti tuolloin ydinvoimalahankkeen jatkon, mikä monien asiantuntijoiden mukaan ei perustunut suoraan liiketaloudelliseen yhtälöön vaan se oli poliittinen peliliike, koska yhtiöllä oli huomattavan paljon panoksia Venäjällä. Sitä voi pitää suoranaisena lipomisena, koska yhtiö ei saanut tuolloin läpi tavoitettaan vesivoimakiistassa.

Nyt Fortum on joutunut uuteen tilanteeseen, jossa vanhat Venäjä-myönteiset teot eivät välttämättä paljoa paina. Venäjän hallituksen virallisessa Rossijskaja Gazeta -lehdessä julkaistiin viime viikolla kirjoitus, jonka mukaan Suomen valtion enemmistöomistamasta Fortumista ”on tullut todellinen uhka paitsi energia- myös Venäjän muulle turvallisuudelle”. 

Fortum itse aikoo ryhtyä oikeudellisiin toimenpiteisiin väärien tietojen levittämisestä Venäjällä. Asia on mennyt myös valtiolliselle tasolle, sillä Suomen pääministeri Juha Sipilä (kesk.) on sanonut ”nostavansa asian keskusteluissa esille”.

Puhutaan jo sen verran isoilla kirjaimilla, että Fortumin Venäjä-riski on havahduttanut monet. Esimerkiksi vanha Venäjän-bisneksen osaaja Kim Gran on tuonut esille öljy-yhtiö Shellin vastoinkäymiset Venäjällä runsaat kymmenen vuotta sitten. Jättimäinen länsiyhtiö joutui silloin vetäytymään Sakhalin Energy -projektistaan.

Rajuimmat spekuloijat puhuvat suoremmin ”konfiskaation” mahdollisuudesta, eli siitä, että Fortumin omaisuutta voisi päätyä Venäjän haltuun. Tällaista kieltä on käyttänyt esimerkiksi Helsingin yliopiston Renvall-instituutin Venäjän ja Itä-Euroopan yliopistolehtori Arto Luukkanen Uuden Suomen Puheenvuorossa.

Osakemarkkinoilla Granin ja Luukkasen esiin tuomia pelkoja ei ole otettu ainakaan tähän mennessä vakavasti. Tosin eilen Fortumin osake vähän heilahteli, minkä taustatekijäksi kansainvälinen uutistoimisto Bloomberg nosti poliittiset riskit Venäjällä ja siihen liittyen Uudessa Suomessa ilmestyneen Kim Gran -jutun.

Fortumia seuraavat osakeanalyytikot tiedostavat kyllä Venäjään liittyvän poliittisen riskin, mutta suureen dramatiikkaan ei analyysitaloissa uskota. Jos uskottaisiin, alkaisi myös osake kärsiä, sillä viime vuonna Fortumin voitoista syntyi jo yli kolmannes Venäjällä.

Tulosta siellä pitäisi nykymuotoisesta Fortumista syntyä jatkossakin vähintään viime vuoden kaltaiset noin 300 miljoonaa euroa, jotta Fortumin massiivinen Venäjän-operaatio alkaisi näyttää pitkässä juoksussa kannattavalta, arvioi eräs Uuden Suomen haastattelema analyytikko. Oman lisänsä tuo Uniper, jonka Venäjän-bisneksistä pitäisi ropista jatkossa lisää tuohta Fortumille.

Varsinaista omistukseen liittyvää riskiä konkreettisempi riski on Venäjän ruplan arvoon liittyvä epävarmuus. Ruplan heikkeneminen tarkoittaa Fortumin näkökulmasta aina pienempää euromääräistä tulosta ja päinvastoin.

Viime kädessä Fortumin riskipeli venäläisten kanssa on koko Suomen kansaa koskettavaa riskipeliä, joka voi lopulta iskeä omaan nilkkaan. Fortum maksoi tänä keväänä valtion kassaan puolisen miljardia euroa osinkoja, mikä oli noin puolet valtion saamista osinkotuloista.

]]>
37 http://markkuhuusko.puheenvuoro.uusisuomi.fi/254008-iskeeko-venajan-lipominen-suomalaisten-omaan-nilkkaan#comments Kotimaa Turpo Venäjä Wed, 18 Apr 2018 12:52:51 +0000 Markku Huusko http://markkuhuusko.puheenvuoro.uusisuomi.fi/254008-iskeeko-venajan-lipominen-suomalaisten-omaan-nilkkaan